lauantai 16. huhtikuuta 2011

Lapsimessuilla

Tänään oltiin koko perheen voimin lapsimessuilla. Samalla lipulla pääsi myös ModelExpo ja PetExpo messuille. Mutta lapsimessut olivat näistä kolmesta parhaat. Kaikkia maistiaisia ja ilmapalloja ja pomppulinnaa. Muutama tuttukin näkyi!

Kaikki pienet saivat ilmaiset ruuat messuilla. Paikalla oli suuri määrä tripp trappeja ja pöytiä joidenka vieressä sapuskat sai syödä.

Punaisten verhojen taakse sai pujahtaa katseilta ja melulta suojaan pienimpiä syöttämään.







Jännä syöttötuoli. Mahtaakohan olla mukava?






Ja löytyi sieltä muutama sisutustavaroita myyvä koju. Täältä lähti mukaan jotain ihanaa. Siitä myöhemmin.

Voi, tämä oli jotenkin niin hellyyttävä, En koskaan ennen ollut nähnyt keskoskaappia kuin kuvissa. Kaapissa oli kaksi nukkea, joista isompi esitti täysiaikaisena syntynyttä vauvaa, n.4kg. Toinen nukke esitti viikolla 24-26 syntynyttä paino n.500g, Voi kun niillä oli suuri kokoero. Hyvä kun näitä on olemassa, mutta toivottavasti ei itse tarvitse näihin tämän enempää tutustua. Se pienempi vauva oli niin kovin pieni...

Meillä oli mukavaa, mutta olimme aivan puhki päivän jälkeen. Voisi sinne joskus toistekin mennä.

2 kommenttia:

  1. Oli varmaan kivaa tuolla! Näyttää siltä :)

    VastaaPoista
  2. Joo, oli. En ollu ennen käyny, mut tosi kivaa oli!

    VastaaPoista