Tuikkulyhdyt luonnon materiaaleista

Tulimme eilen kotiin ja nyt ollaankin jo keretty käydä neuvolassa ja levätty. Kotimatka meni hyvin, mutta väsyttihän se.

Askartelimme viime viikolla siskoni kanssa tällaisia tuikkulyhtyjä. Tarvikkeina lasipurkkeja, puista pudonneita kuivia oksia, kumilenkkejä, nauhaa ja hieman kärsivällisyyttä. Kumilenkkejä siksi, että oksat pysyvät paikoillaan purkin ympärillä kun niitä siihen asettelee. Toinen tapa olisi ollut liimata oksat kuumaliimalla suoraan lasipurkin kylkeen, mutta emme halunneet näitä purkkeja pilata liimalla. Pimeässä illassa lyhtyjen luonto muuttui ihmen villiksi, aivan kuin pieniä alkuasukkaiden risumajoja olisi loistanut pöydällä.

Syksyn väripaletti

Vuollerim ja vähän muutakin

Vieraat lähtivät jo muutama tunti sitten ja podin hieman huonoa omaatuntoa syötyäni yhden macaronsin. Olen säätänyt itselleni herkkupäivät, niitä on kaksi viikossa ja vain silloin syön herkkuja. Arkena olen sitten ilman. Sitten muistin, että tänäänhän on mun herkuttelupäivä ja hain kaapista suklaata hyvillä mielin.

Nyt ajattelin näyttää kuvia viikon takaiselta mökkireissulta. Matkalla mökille oli aivan upea ruska ja iloitsinkin siitä, että nyt saan ihania kuvia. Pysähdyimme matkalla Vuollerimissa ja onneksi mieheni passittamana otin kameran mukaan autosta, sillä maisemat olivat mahtavat ja puut keltaisena. Mökillä, joka on niin korkealla ja pohjoisessa, oli kaikki lehdet jo hävinneet, eikä ruskasta siis tietoakaan. Minulla oli myös hienot suunnitelmat herätä aamulla viideltä, ennen kuin aurinko nousee ja lähteä ulos kuvamaan auringon nousua ja maagista usvaa. Ensimmäisenä aamuna nousin ja vettä satoi kaatamalla. Hetken keittiönpöydän ääressä istuttuani menin takaisin nukkumaan. Toisena aamuna en edes muistanut laittaa kelloa soimaan, mutta heräsin kuitenkin joskus varhaisina aamun tunteina. Ja vettä satoi kaatamalla. Kolmantena ja viimeisenä aamuna heräsin taas ajoissa, mutta sama harmaa sää vain jatkui. Tosin sää kirkastui päiväksi, mutta niin jäi hienot aamukuvat ottamatta tällä kertaa. Puolukoita emme sateesta johtuen kovin paljon keränneet mutta eräältä tutulta saimme mukaamme 10 litraa. Pitäisi jotain vain tehdä niistä. Keittää vaikka hilloksi.

Tätä polkua kulkiessa minuakin hieman jännitti. Melkein kuin olisin veitsen terällä kävellyt, kun molemmilla puolilla oli aivan älyttömän jyrkkä rinne.

Näettekö nuo joutsenet?

Vuollerim. Kylätie, jonka varrella pysähdyimme museon pihalle. Kaikki kuvat tähän asti ovat museota ympäröivästä luonnosta. Ihan mahtavan hieno paikka. Tässä linkki museon (joka oli kiinni) sivuille.

Ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan

Luonto on niin kaunis. Kun vain lähtisi sinne useammin, niin saisi kokea ihania hetkiä. Kävimme Bälingebergetin luonnonpuistossa jonkin aikaa sitten. Se tunne, kun vuoren huipulla käänsin pääni ja näin mahtavat maisemat Luulajanjoen yli, oli sanoin kuvaamaton. Melkein kuin olisi istunut maailman huipulla. Vähän aikaa yksikseni istuin ja vain nautin luonnon hiljaisuudesta. Alas tullessa muut olivat jo kerenneet autolle ja juoneet hieman kahvia. Ajatella että tällaisia paikkoja löytyy ihan lähialueilta, alle puolentunnin ajomatkan päässä.