Synnytinpä ruotsiksi

Nyt on jo viikko siitä, kun lähdin sairaalaan. Oikeastaan yli, sillä hälytimme naapurin mummin viiden aikoihin aamulla katsomaan esikoisen perään. Minulla oli semmoinen olo, että ehkä kannattaa mennä. Jos en olisi kellolla laskenut supistutsten väliä, olisin varmaan vielä odotellut. Olo oli todella epätodellinen, en vain meinannut uskoa, että nyt lähdetään synnyttämään. Tajusin napsata kuvan masustani vielä ennen kuin lähdimme ajelemaan sairaalaan. Tulipahan vähän sen näköinen kuva, että mielessä oli jotain muuta, kuin kuvan onnistuminen. Hahha! Sairaalassa käyrillä maatessani (on muuten inhottavaa puuhaa kun ei saa liikkua, jotta vauvan sydänäänet saadaan talteen) olin melko varma että joudumme vielä lähteä kotiin odottelemaan. Kun sitten kätilö katsoi kohdunsuun, oli se jo kuusi senttiä auki! Jaa, ehkä se vauva sieltä sitten onkin tulossa, ajattelin...

Talon tarjoamat juhlakahvit

Miten erilaiset voi synnytykset olla. Ensimmäinen synnytykseni ei ollut niin kamala, mutta muistan, että sen aikana jossain vaiheessa ajattelin en enää ikinä halua synnyttää. Ja kas, nyt ei sellaista juolahtanut mieleenikään. Esikoisen kanssa mukana oli kohdunkaulan puudutus, epiduraali, tippa kädessä ja olo oli sellainen, että olen vähintäänkin teho osastolla hoidossa, olihan kivutkin sitä luokkaa. Ilokaasun tyrmäsin heti muutaman henkäyksen jälkeen, koska tuntui että se teki huonon olon. Ei tullut mieleenikään, että huono olo saattoi johtua paikkallaan makaamisesta.

En halua luoda kenellekkään paineita synnyttää ilman epiduraalia tai sen kanssa, olkoon jokaisen oma päätös mitä kivunlievityksiä haluaa, mutta itselläni synnytys ilman oli se mukavampi. Ajattelin jo ennen synnytystä, että tällä kerralla olen aktiivisesti mukana enkä vain makaa sängyllä ja kärvistele kivuissa. Ja se toimi! Ravasin ympäri synnytyssalia ja jossain vaiheessa kätilö ehdotti, että kokeilisin ilokaasua. Tällä kertaa sekin toimi! Vaikka mikään kivunlievitys ei ota kipua täysin pois, auttoi ilokaasu nimenomaan rentoutumaan ja kestämään kipua paremmin. Seisoin sellaista kävelytukea vasten ja höngin kaasua kiivaasti keuhkoihini. Kun lopultä pääsin ponnistamaan, tein sen juuri niin kuin itse halusin, enkä siinä vaiheessa kuunnellut kätilöä. Hän olisi halunnut, että makaan kyljelteen, mutta itse halusin olla pystyssä. Vauvaa kun on helpompi puskea alaspäin. Tämä olikin ainut negatiivinen asia koko synnytyksessä, kätilö perusteli omaa kantaansa sillä, että se on hänelle helpompi, mutta eiköhän se kuitenkin ole synnyttäjälle parempi ponnistaa siinä asennossa joka itselle tuntuu parhaalta. Älkää nyt vain luulko että kuuluu synnyttää selällään maaten. Niinkuin eräs kerran luuli... Vauva oli ulkona viiden minuutin ponnistamisen jälkeen ja oloni ennenkuulumattoman helpottunut. Voiko synnytys mennä näin helposti?

Mutta nyt ei ollutkaan mukana kaiken maailman piuhat, en ollut tiputuksessa, join omalla suulla vettä sen sijaan, liikuin paljon enemmän kuin ekalla kerralla ja pelastukseni oli ilokaasu. Vähättelemättä kuitenkaan mieheni osaa. Kuinka yksin ne synnyttäjät on, joilla ei ole ketään läheistä mukana.

Hyvien kokemusten sarja vain jatkui, kun pääsin synnyttäneiden osastolle. Sain oman huoneen, vaikka mieheni ei jäänytkään kanssani yöksi. Tuo toinen sänky oli sitä varten. Muuten sairaalassa olo on varmaan aika samanlaista kuin suomessa, punaista nappia painamalla sai henkilökunnan huoneeseensa ja ruoka tarjoiltiin tasaisin väliajoin. 

Jos jotain eroavaisuuksia suomen ja ruotsin välillä pitäisi mainita, niin tämä tyynyjuttu. Tässä sairaalassa tyynyn sai ottaa kotiin, koska se oli kertakäyttöinen. Ruuassa oli suolaa tarpeeksi ja jälkiruuaksi oli tarjolla kakkua tai suklaamuffinssia tai muuta hyvää. Ei vain laihaa kiisseliä. Oman plussansa ruotsille tuo nuo yhdenhengen huoneiden määrä. Nautin omasta rauhasta.

Yhden raskauden suomessa ja toisen ruotsissa kokeneena voin todeta, että valitettavasti pidän enemmän ruotsalaisesta systeemistä. Jos joskus vaikka suomeen muuttaisinkin, niin täkäläistä neuvolajärjestelmää sekä synnytyssairaalaa ehkä jäisin kaipaamaan.Täällä raskaana oleminen on enemmän luonnollinen osa elämää kun suomessa tunsin useimmin olevani sairas potilas, vaikka olin täysin terve.

Ikkunastani näkyi Sunderbyn junapysäkki, tuo kauimpana näkyvä rakennus

Vastasyntynyt

Perjantaina, 2.11. päätti meidän pieni prinsessamme vihdoinkin tulla maailmaan. Koko synnytys ja kaikki sen jälkeen on mennyt niin hyvin, että ihmettelen vieläkin. Vauva on niin tyytyväinen ja suloinen, emme olisi parempaa voineet saada. Olemme vain tuhisseet ja tutustuneet uuteen pikkusiskoon, isovelikin on niin ihastunut. Tällaista pitäisi kaikkien vastasyntyneiden vanhempien alku olla, kiireetöntä ja mukavaa. Nautimme nyt toisistamme täysin siemauksin.

 

Pieni "Tiitta" 3280g ja 50cm

Pakkaspäivä ja uudet vaunut

Saimme kuin saimmekin havittelemamme vaunut. Sattumien kautta puolituttujen vanhat vaunut on nyt meidän. Täytyihän niitä lähteä kokeilemaan ja eilen sään ollessa kirpeän kylmä, hileillä kuorrutettu, lähdimme pienelle kävelylle. Koko perhe. Tänään sataa taas vettä mutta nautitaan näistä eilisistä kuvista!

Niin sitä vain vanhenee

Poikamme lähti isovanhempien kanssa Piteåån ja minä jäin mieheni kanssa kotiin. Pitkät istumisrupeamat eivät enää sovi vatsalleni, joten emme viitsineet lähteä. No, tänään on syntymäpäiväni, täytän 21 vuotta! Söimme ruokaa mieheni kotona ja sain muutaman lahjankin. Tuntuu jotenkin hassulta juhlia omia synttäreitä, niinpä en ollut edes kakkua tehnyt. Loppuraskaus laiskistaa. Tänään on tasan viikko laskettuun aikaan ja vatsakin on kyllä sen tuntunen.

Äidiltä tuli postissa ihanat lapaset lahjaksi. Olin juuri edellisenä päivänä selvittänyt lapasia ja pipoja laatikkoon ja ajatellut: Olisipa kiva jos olisi myös sellaiset hienot lapaset. Kaikki vanhat olivat ihan kulahtaneita ja arkisia. Ja sitten sain sellaiset. Kiitos, äiti!

Toivoisin kuun taivaalta

Mietin hetken, onko tyhmää tehdä tällainen "toivelista", mutta kun sukulaiset, mummit ja vaarit ym. asuvat kaukana, ajattelin helpottaa heidän mietintää. Yleensä kun vauvalle ostetaan kaikenlaisia juttuja ja olisihan se kiva saada sellaista mitä tarvitsee. En nyt halua kuulostaa siltä, että vaadin tuttuja ostamaan nämä kaikki, mutta toivoahan saa vaikka mitä:). Toivottavasti ymmärrätte että tämä on toivelista ei vaatimislista!

Kuva täältä

Edellisen kerran meillä oli vauva pieni juuri talvi aikaan, niin kuin nytkin. Aina oli sama pähkäily, mitä ihmettä puetaan automatkalle, ettei tulisi hiki tai kylmä. Useimmiten vauva olikin sitten aivan hikinen kun lähtiessä puettu toppahaalari olikin vaikea riisua vöitten alta pois, vauvaa herättämättä. Niin, nyt tekisi mieli Wallaboo-lämpöpussia. Sen saa auki ilman että kaukalon vöitä täytyy avata, sillä pussin selässä on reiät turvavöille. Tummanruskea olisi aika mieluinen väri.

Kuva täältä

Trikoinen kantoliina. Poikamme kanssa käytin kudottua kantoliinaa, mutta haluisin kokeilla nyt pienelle vauvalle trikoista.

Kuva täältä

Pussilakanoita isoveljelle. Ostimme pojalle hieman suuremman peiton, poika kun on nukkunut samalla vauvapeitolla syntymästään asti. Nyt täytyy luovuttaa vauvapeitto tulevalle mussukalle. Peiton koko on hieman erikoinen, 115cmx130cm. Ei mitään bamse-printtejä ym. vaan jotain äidin silmään nättiä. Poika ei onneksi osaa vielä vaatia itse kaikkia kauheita sekavärisiä pussilakanoita.

Kuva täältä

 

Jos vauva sitten on tyttö, niin vaatteita tytölle. Poikien vaatteita meillä pojan varalle on tarpeeksi, mutta jos meille tulee tyttö (sittenpähän sen näkee), niin tyttöjen vaatteita.

kuva täältä

Kestovaippoja! Suuri halu kokeilla kestoilemista, mutta vaippoja se vaatisi. One size-koot kiinnostaa. Täällä en yhdelläkään kirpparilla ole vaippoja nähnyt ja ovat aika tyyriitä ostaa uutena.

Arvostan ekologisia, kunnollisia tuotteita. Niin vaatteissa kuin leluissa ja kaikissa muissakin. Aitoa puuta, vaatteissa villaa (akryyli on melkein kuin kirosana), puuvillaa ja nahkaa. Kirpputorilöydöt ovat myös tervetulleita meille.

Ai niin... Semmoiset phil&teds sisarvaunut olis kans kivat. Jos äiti näet käytettynä jossain niin vinkkaa.

Vauvan varalle

Pesemistä ja silittämistä. Korisängyssä ovat sisarukseni nukkuneet ja viimeksi poikamme. Äitini on aikoinaan ommellut nämä kankaat.

Vaatteita lipaston laatikossa. Suurin osa on äitiyspakkauksesta saatuja ja kirpparilta ostettuja. Tällä kertaa en saa vauvalle mitään pakkausta, sellaista kun ei täällä ruotsissa ole tapana. Mutta siis edellisen pakkauksen vaatteita.

Sukkia, lapasia, myssyjä, tossuja. Rasvaa, liivinsuojia, vaippoja. On vauvalla varusteet.

Sitten nämä harsot. Todella hyviä vauvan pulautukseen! Pieniä kevyttopahaalareita on varmaan kolme ja taustalla pilkoittaa sininen kantoliina sekä rintapumppu. Vaikka viimeksi maito tuli yli äyräiden, en silti tykännyt käyttää pumppu, vaan lypsin käsin. Saa nyt nähdä kuinka maito virtaa tällä kerralla:). Muistan, kun olin poikamme kanssa kaupungilla ja ihmettelin kun vatsassa tuntui yhtäkkiä märkää. Juoksin äkkiä vessaan ja riisuuduin kaikista takeista ja kaulaliinoista. Koko etumus oli aivan märkänä ja liivinsuojat...niin, no, kyllä ne toimii niin kauan kun ne vaan muistaa vaihtaa tarpeeksi usein.

Puh, pah, pelistä pois

Nyt jäljellä olen vain minä! Meitä oli kolme mammaa, jotka odotamme vauvoja samoihin aikoihin ja nyt on kaksi pientä poikaa jo tullut. Oma nuppuni vielä potkii vatsassa ja odotan kärsimättömänä häntä. Toisaalta, moni asia on vielä kesken, joten saa hän hieman odottaa. Semmoisia arkisia juttuja kuin auton turvakaukalo ym.

Alkaa tosissaan olla jo tukalat oltavat. Paras on seista tai maata, muuten vauva vatsassa protestoi tilanpuutteessa kääntymällä poikittain ja nyrkeilemällä kylkiluihin tai palleaan. Siltä se ainakin tuntuu. Jos ryhdyn nyt oikein valittamaan, aamuisin on selkä kipeänä huonon sängyn ja kasvavan vatsan yhdistelmästä, istuminen missä asennossa tahansa puuduttaa oloa ja kahvia tekisi mieli juoda, mutta kun alkaa närästämään.

Olen kaivanut esiin vauvan vaatteita, voi kun ne ovat pieniä. Vielä hankintalistalla olisi (joskaan ei nyt niin välttämättä) kestovaippoja, kantoliina(on jo yksi mutta haluisin kokeilla trikoista), isoveljelle uusi peitto jotta vauva saa pienen...

Ojoi, ystävilläni on jo itse synnytys ohitse, minulla vasta edessä. Vähän jännittää, mutta terveellä tavalla.

Katse tulevaan

Ei enää niin kauan. Ja sen tuntee, kun laittaa kenkiä jalkaan, kerää marjoja, käy kävelyllä, siivoaa tai mitä vaan vähän enemmän vaativaa. Vauva potkii vatsassa ja välillä kipeästi niin että täytyy asentoa vaihtaa. Kävin eilen neuvolassa ja kaikki oli kunnossa. Verenpaine oli suht matala, hemoglobiini myös, 128. Ihan rajojen sisällä, mutta kun vertaa sitä aikaisempaan 140 niin tuntee olossakin. Välillä väsyttää niin että ei kättä meinaisi jaksaa nostaa. Pitäisi rautaa hakea apteekista. Olen pari kertaa käynyt mammavesijumpassa. Aluksi olin hieman epäileväinen, voiko vesijumppa muka olla raskasta, mutta puolen tunnin jälkeen olin ihan poikki ja tunnin jälkeen altaasta noustessa tuntui kuin jäsenet olisi täytetty lyijyllä.

Synnytykseen olen valmistautunut liikkumalla sen minkä jaksan, sekä henkisesti enempiä pelkäämättä. Vaikka kerran olen jo synnyttänytkin, lähden avoimin mielin ponnistamaan kakkosta maailmaan. Kunhan sen aika koittaa. Tietenkin toiveissa olisi hieman lyhyempi ja helpompi synnytys, mutta ei ensimmäinen synntyskään traumoja jättänyt. Oikeastaan toivoisin eniten, että itse olisin paremmassa kunnossa koitoksen jälkeen ja jaksaisin ruveta mahdollisimman pian käymään kävelyllä vauvan kanssa.

Luonnollista kuin kakkahätä

Raskauteni menee eteenpäin ja vääjäämättä kohti loppuaan. Nyt on enää viitisenkymmentä päivää laskettuun aikaan. Olen miettinyt, että miksi tämä raskauteni on mennyt ohi kuin huomaamatta. En oikein osaa ajatella edes että olen raskaana. Toki oireita on, alussa oli pahoinvointia, nyt on enemmänkin potkuja kylkiluihin ja joinakin päivinä kipeä selkä. Nyt tosissaan odotan vauvaa ja tänäänkin lähti kirpparilta mukaan muutama body. Tiedän. Kaapit ja laatikot on poikamme jäljiltä täynnä vaatteita, mutta en voinut vain vastustaa kymmenen kruunun kiusausta. Kuitenkin, miksi tämä raskaus on niin, niin luonnollinen.

Ensimmäisinä kertoina neuvolassa odottelin ja ihmettelin, milloin niitä sydänääniä oikein kuunnellaan. Kätilö selvitti, että täällä ei kuunnella lainkaan ennen 20. raskausviikkoa. Jaaha, selvä se. Maassa maan tavalla. Aikaisemmin on kuunneltu, mutta ei kuulemma ole tehty kunnollisia tutkimuksia miten ultraääni pieneen sikiöön vaikuttaa. Joko kohdalleni on osunut taitamaton tai laiska neuvolantäti tai sitten täällä raskaus otetaan vain rennommin kuin suomessa. Uskon jälkimmäiseen, sillä hieman galluppia tehneenä voin sanoa, että täällä raskaus on normaali kun suomessa tuli välillä sellainen olo, että ollaan hoitamassa sairautta, eikä seuraamassa raskautta. Kätilöni kaikenlisäksi on todella mukava ja ammattitaitoisen tuntunen. Ensimmäinen ultra tehtiin vatsan päältä viikolla 20 enkä kertaakaan ole vielä sisätutkimukseen joutunut. Mitä silläkin kontrolloidaan, jos äiti ja vauva voi hyvin. Mielellään jätän sellaiset tutkimukset väliin.

Aika helpolla olen siis päässyt tämän raskauteni suhteen, ei liikoja käyntejä neuvoloissa tai sairaalassa. Mitä nyt se ambulanssikyyti ja yksi hervoton mustelma verikokeesta. Voitaisiinko myös suomessa ajautua enemmän sille kannalle, että raskaus on yhtä luonnollinen kuin kakkahätä. Enhän käy lääkärissä joka toinen viikko senkään takia, että kontrolloitaisiin sen hetkinen tilanne peräsuolessa. Ihanaa olla välillä rauhassa kasvavan vatsan kanssa ja kuitenkin hyvissä käsissä. Täällä on terveydenhuolto kuitenkin huippua.

Kuva on Lappeenrannan satamasta, otettu kolme kuukautta ennen laskettua aikaa.

Vaippapeppu

 "Minähän en mitään kestovaippoja ala käyttämään!" lausahti eräs nuori rouva ja kaivoi pussista pojalleen puhtaan pampersin. Mutta aika kului ja mielipide muuttui. "No, jos minulla joskus on oma pyykkikone, niin voisihan sitä kokeilla." Ja nyt kun tällä rouvalla on pyykkikone, puuttuu vain enää ne vaipat. Hieman häpeillen tunnustan, että olen pitänyt kestovaippoja kaikenlaisten eco-ihmisten puuhana, jonkinlaisena salatieteenä johon tavallinen ihminen ei voi päästä perille. Kestovaipat houkuttelevat monestakin syystä. Kertahankintana ne ovat kalliita, mutta pidemmän päälle peittoavat kyllä monen sadan euron edestä kotiin kannetut kertäkäyttöversiot. Niitä on aina kotona, ei mitään kaupasta kotiin raahaamista. Lisäksi uskon, vaikka oma kokemus rajoittuu vaippojen hypistelyyn, että kestovaippa on vauvalle paljon mukavampi kuin muovinen. Tiedänhän itse, miten hiostavia pelkät siteet voi olla!

Nyt edessäni on vaippojen metsästys ja kokeilu, mikä vaippa onkaan sitten se paras meille. Eniten arveluttaa, miten kestovaipat toimivat aivan vastasyntyneellä, jolla on pienet rimppakintut ja laiha vatsa. Hieman nettiä kahlatessani löysin mitä suloisempia kuoseja kestovaippoja ja olen hieman miettinyt jos itsekkin voisi ommella. Saa nyt nähdä, jääkö tämä vain mietinnän kannalle, mutta toivon, että uskaltautuisin edes kokeilemaan. Siis vappoja ja ehkä myös ompelua.

Niin muuten! Tietääkö kukaan ketään, jolla olisi lasten vaippaikä ohitse ja jäljellä tarpeettomia vaippoja? Käytetyissä kun kuulemma on parempi imukyky ja luulisin ettei hintakaan ole aivan yhtä huima kuin uusissa.

Odotus täynnä toivoa

Täytyy sen nyt totta olla, mutta viimekesäisten kokemusten perusteella (keskenmeno) minun on ollut vaikea sitä itselle todistaa.

Meille tulee vauva! Syksyllä pienen olisi tarkoitus tulla tähän maailmaan, arvatkaa vaan monetko rukoukset on jo noussut vauvan puolesta. Oloni on hieman epätodellinen. Vaikka vatsani kasvaa ja tunnen jo vauvan potkut, olen nähnyt sen sydämen lyövän, eikä raskausoireista ole epäilystäkään, minun on vaikea asettaa itseäni siihen tilanteeseen, että syksyllä meillä on kaksi lasta. Mieleeni hiipii epäilykset ja pelot, eihän viimeksikään mikään ollut aluksi pielessä. Positiivisella luonteenlaadulla varustettuna yritän kuitenkin siirtää nuo ajatukset sivuun ja ajatella niin kuin yleensä pyrin ajattelemaan. Miksi murehtia jostain tapahtumattomasta etukäteen, sillä jos jotain ikävää tapahtuu, on murhe kaksinkertainen. On tullut murehdittua jo silloin kun ei ole syytä siihen ja sitten vielä syyn kanssa. Jos sen sijaan olen iloinen ja jaksan iloita siitä mikä odottaa, en ole tuhonnut niitä hetkiä turhanpäiväisellä murehtimisella. Stressaan asioista mielummin jälki- kuin etukäteen.

Tämänpäiväisen ultran jälkeen tuntuu että suurimmat paineet hellitti. Kaikki oli vauvalla hyvin. Viikko sitten ostin alennusmyynnistä muutaman pienen vauvanvaatteen, en vain malttanut pitää näppejäni erossa. Tämä pieni on meille niin tervetullut kuin voi vain olla. Tiedänhän ja olen kokenut sen, että lastensaanti ei ole mikään itsestäänselvyys.

Nyt alan jo odottamaan pikkuista.