Ruusuilla tanssimista

Jotkut pelottelevat ja sanovat että kun lapsi syntyy, on elämä yksinkertaisesti ohitse. Että vanhemmuus on työtä, työtä ja vielä kerran työtä. Se on todella kannustavaa kuulla: "Tehkää nyt kaikki kiva kun vielä voitte." Niin, lapsen saamisen jälkeen elämä tosiaan muuttuu. Herään yöllä kahdeksannen kerran tuudittamaan vatsavaivaista vauvaani ja ajattelen, milloin tämä loppuu.
     Mutta miksi joillakin ihmisillä on tarve kertoa vain se kurja osa vanhemmuudesta? Nyt kun hieman yli vuosi on kulunut, olen monessa vaiheessa huomannut, kuinka antoisaa ja ihanaa voi olla olla äiti! On hetkiä, jolloin tuntuu siltä, kuin ruusuilla tanssisi. Kun pikkuinen hymyili ensi kerran, otti ensimmäisen askeleen, nousi istumaan. Eikä se ole vain näitä "suurempia" hetkiä, vaan uskallan väittää, että se tunne on ollut mukana joka päivä tähän päivään asti. Sydän täyttyy niin suuresta rakkaudesta kun katsoo omaa lastaan kun hän leikkii. Voi, kuinka suloinen!(Niin, jokainen äiti on lapsestaan varmaan tätä mieltä, mutta näkisittepä meidän lapsen;)).
     Olen tullut tietoiseksi tunteista, joista ennen olin vain kuullut. Äidinrakkaus. Ihan totta, uskokaa tai älkää: äitiys on välillä kuin ruusuilla tanssisi, piikittömillä ruusuilla.