maanantai 15. elokuuta 2011

Opettelua

Olen kasvanut perheessä jonka jäsenten laskemiseen tarvitaan sekä sormet että varpaat. Se jättää jälkensä. Muuttaessani pois kotoa ja oikeastaan edelleen, minun on vaikea ymmärtää, miten näin pieni perhe hoitaa omaa taloutta. Toki siinä saattaa piillä myös taitamattomuus yleensä, mutta monesti tuntuu että olisi paljon helpompaa ja järkevämpää, tehdä esimerkiksi ruokaa, kymmenelle kuin kolmelle. Tuntuu aivan hullulta lämmittää kattila, jossa kiehuu vain viisi perunaa. Samalla kun saisi keitettyä kaksi kiloa. Pitääkö minun lämmittää uuni tämän vaivaisen paistoksen takia?

Sitten menen kauppaan ja ostan monta pussia leipää, muutaman kilon perunoita, viisi pakettia jauhelihaa, kolme pakettia kanaa, kaksi kurkkua, ison pussillisen porkkanoita, muutaman paprikan sekä muutaman litran maitoa. Kotona en tietenkään muista että meitä on vain kolme enkä siten laita mitään pakkaseen. Kohta huomaan, että leipäpussi odottaa pöydällä homeisena avaamistaan. Huonoa omaatuntoa potien ajattelen, Voi, kun olisi isompi perhe.

Olen myös perheen esikoinen ja varmaan myös sen takia tottunut tekemään kaikenlaista. ´Kotona leipoessani kaksin- tai kolminkertaistin ohjeet, jotta leipomuksista olisi riittänyt muutakin kuin maistiaisiksi. Kuka leipoo ohjeella josta tulee kymmenen muffinsia tai kaksikymmentä keksiä? Ajan ja energian tuhlausta, sanon minä! Samalla energialla saa suurempiakin määriä. Leipoessa on helpompi nykyäänkin soveltaa, kun voi pakkseen laittaa. Ruoka pakkasesta otettuna taas ei ole niin hyvää.

Oikeastaan pitäisi nauttia ja niin teenkin. Nautin kun laitan ruokaa vain kolmelle, eikä perheemme ole suuren suuri. Jos se joskus on, nautiin sitten siitä. Kaikki aikanaan. Ja ehkä joskus opin. Vein nimittäin kerran rasiallisen viinirypäleitä tuliasiksi kotiini. En osannut ajatella että syöjiä on kolme kertaa enemmän kuin kolme henkisessä perheessäni. Eihän rypäleistä riittänyt mihinkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti