torstai 15. syyskuuta 2011

Luumupiirakka taikinakuorella

Kokeilin tällaista Amerikan malliin tehtyä luumupiirakkaa. Ohje on alunperin omenoille, mutta vaihdoin vain tilalle luumut. Miksei tämä onnistuisi myös kirsikoista tai päärynöistäkin.





Pohja:
200 g voita tai margariinia
5 dl    vehnäjauhoja
1 tl    suolaa
4 tl    kylmää vettä

Täyte:
3 dl       sokeria
1,25 dl  vehnäjauhoja
2 1/2 tl  kanelia
0,25 tl   suolaa
12        luumua
(voita tai margariinia pieninä paloina)

Sekoita suola ja jauhot. Nypi joukkoon voi, kunnes taikina on murumaista. Lisää taikinaan kylmä vesi nopeasti sekoittaen. Tee taikinasta kaksi palloa ja anna jähmettyä jääkaapissa n. tunnin. Voitele suuri, noin 28 cm halkaisijaltaan oleva vuoka.

Pese luumut ja poista niistä siemenet. Viipaloi ohuiksi siivuiksi. Sekoita suuressa kulhossa kaikki muut täytteen aineet ja lisää sitten luumuviipaleet. Sekoita kunnes täytteestä tulee tahmeaa.

Ota toinen taikinapallo jääkapista ja kauli se jauhojen kanssa hieman suuremmaksi kuin piirakkavuoka. Laita taikina kaulimen avulla vuoan päälle, niin, että se yltää myös reunoille. Asettele täyte tasaisesti taikinan päälle vuokaan. Jos haluat, tässä vaiheessa voi laittaa hieman rasvaa täytteeseen. Kaulitse toinen taikinapallo kanneksi koko piirakalle ja taita reunat täytteen alle. Leikkaa kuoreen pari viiltoa. Jos taikinaa jää yli, voi siitä tehdä vaikka lehtikuvioita kuoren päälle. Voitele vedellä ja ripottele pinnalle hienosokeria. Paista uunissa 225 asteessa 50-60min. tai kunnes täyte kuplii viilloista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti