Oi maamme

Joskus olen ihan pihalla. Niin kuin tänään. Lähdimme aamulla kaupungille ja vietimme siellä puoli päivää. Aivan viime tingassa tapasin erään suomalaisen ystävän ja hän mainitsi, mikä päivä tänään on. Niin tosiaan, Suomen Itsenäisyyspäivä! Koko syksyn sitä on ajatellut, että se on sitten joulukuun kuudes ja kun se sitten on, on sen aivan unohtanut.


Minulla on mukavia muistoja itsenäisyyspäivistä. Muistan kuinka aina koulussa kokoonnuimme aamulla ulos lipputangon ympärille. Olo oli juhlallinen. Kaikilla oli päällä hienot vaatteet, maa oli liukas jäästä ja miehet sekä pojat ottivat lakit pois päästään. Sitten kaksi lasta opettajan opastuksella nostivat lipun salkoon ja Maamme-laulu kaikui pitkin kylää. Erityisesti muistan sen itsenäisyyspäivän, kun olin viidennellä luokalla(oikaiskaa joku viisaampi, jos todella muistan väärin). Koulussamme tarjottiin itsenäisyyspäivänä aina tavallista hienompaa ruokaa. Ruokasalin valot oli sammutettu ja pöydissä paloi kynttilät. Viidesluokkalaisilla oli aina erityinen tehtävä itsenäisyyspäivänä. Kaikilla oli valkoiset paidat ja valkoinen hame tai housut, toisessa kädessä liina ja tytöillä päässä tarjoilijan päähine. Yksi oppilaista ohjasi syömään tulevat oppilaat suoraan pöytiin ja me muut tarjoilimme oppilaille ruuan pöytiin. Kaikkein jännittävintä oli tarjoilla kuudesluokkalaisille. Ajatella, jos läikyttäisin maitoa tai tiputtaisin ruokaa jonkun syliin. Onneksi kaikki meni hyvin ja meillä oli mukavaa. Tunsimme itsemme jotenkin niin tärkeiksi kun tarjoilimme ruokaa ja olimme hienona.

Mukavaa itsenäisyyspäivää!