”Kerro satu!” pikkusiskoni pyysi.
”Mistä?” kysyin pää aivan
tyhjänä.
”Hiirestä” vastasi siskoni veikeä
hymy huulillaan. Liekö ollut tuo hymy vaiko sitten pimeä
salaperäinen huone tai mustatorvisienikastike, jota aiemmin illalla
söimme, mutta pääni täyttyi hetkessä ideoista ja hiiren
seikkailuista.
”Hyvä on, kuunnelkaa aivan hiljaa
ettei pikkuveli herää”, sanoin kahdelle sisarelleni, ”nyt
aloitan.”
”Olipa kerran
hiiri. Tämä hiiri ei ollutkaan mikään tavallinen hiiri, vaikka
sillä oli neljä jalkaa, kaksi korvaa ja yksi häntä, niinkuin
kaikilla muillakin hiirillä tapasi olla. Hiiri oli erityinen sen
vuoksi, että se osasi puhua. Ettekö usko? Totta tämä kuitenkin
on, siitä vain on jo niin kauan, että harva muistaa tarinaa
hiirestä, joka osasi puhua. Tämä hiiri ei kuitenkaan ollut koskaan
jutellut kenelle tahansa eikä hän avannut suutaan kuin harvoissa ja
erikoisissa tilanteissa. Siksi kovin moni ei tiennyt, että oli
oikeasti olemassa ainakin yksi hiiri, joka osasi puhua.
Eräänä päivänä
hiiri käveli kadulla, tarkemmin sanottuna juoksi, sillä kadulla oli
paljon ihmisiä ja hän pelkäsi jäävänsä jonkun saappaan alle.
Hiiri puikkelehti ja hyppi, mutta hänellä oli huono onni ja
yhtäkkiä joku potkaisi häntä. Se ei ollutkaan mikään saapas,
joka potkaisi, vaan hieno punainen kenkä, jossa oli korkeat korot ja
niiden omistaja huusi ”Hyi, hiiri, häivy siitä!”. Enempää
hiiri ei sitten kuullutkaan, kun hän jo lensi ilmassa niin että
korvissa vain suhisi. Hiiri tipahti tömähtäen ruskealle, hieman
pistelevälle kankaalle. Seuraavassa hetkessä hiireen tarttui käsi
niin nopeasti, ettei hän kerennyt ajatella muuta kuin, että nyt
hänen loppunsa tuli ja viimeisillä järjen ja voimiensa rippeillään
hän huusi ”Voi, älä tapa minua, osaanhan sentään puhua!”
Oho! Loppuiko se tähän? :O
VastaaPoistaEi, se jatkuu, huomaa, se on vasta osa 1:)
VastaaPoista