Yörauhaa

Napitan poikani spider-man yöpaitaa kiinni samalla kun hän rimpuilee ja hokee "pappa, syliin". Hän taitaa aavistaa, mikä on edessä. Salaa mielessäni itken, miksi hänestä pitää kasvaa iso. Meidän pieni kullanmuru.

Kaikki alkoi pari iltaa sitten tai oikeastaan loppui. Kyllästyin kun hän saattoi monta kertaa yössä herätä ja vaatia tissiä. Sitten hän pyörii minun ja mieheni välissä vallaten sängystämme viisikymmentä prosenttia leveyssuunnassa. Ajatteli, että nyt saa riittää. Ensimmäisenä iltana makoilin omalla sängyllä lapsen sängyn vieressä ja laitoin hänet omaan sänkyyn. Kiukkuilua ja itkua, mutta ei kovin kauan mennyt kun hän nukahti. Tänään en voinut uskoa melkein silmiäni. Lapsemme nukahti viidessätoista minuutissa ja edellisen yön hän nukkui heräämättä kertaakaan. Oijoi, olisinpa yrittänyt tätä aikaisemmin. Itseasiassa pari kuukautta sitten yritinkin, mutta silloin huuto oli niin kova, että en millään raaskinut. Nyt kaikki on sujunut paremmin kuin uskalsin toivoakkaan ja äiti ja isi saa nukkua rauhassa. Kuka jaksaa lähteä vuoria valloittamaan kun voi valloittaa oman sänkynsä. Tervetuloa, yörauha!