sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Tienviitta

Reissailimme Euroopassa autollamme, kun olin alle kymmenvuotias. Vanhempani lukivat tietenkin etupenkillä karttaa ja kiivaasti miettivät, ajetaanko sinne vai tänne. Tienviitoista oli paljon puhetta. "Katso nyt, mitä tuossa tienviitassa lukee." "Näkyykö täällä viittoja missään?" "Tuossa viitassa lukee camping." Siis missä ihmeen tienviitoissa? Vaikka kuinka katsoin ja kurkotin takapenkillä lyhyttä kaulaani, en nähnyt ainuttakaan tienviittaa.

Nyt taas en löydä juustohöylää haarukoiden ja veitsien joukosta, koska etsin punaista höylää ja laatikossa on turkoosi höylä. Päähäni on pinttynyt, että höylä on punainen, eikä se turkoosi versio siis pistä ollenkaan silmään. Enhän ole etsimässä mitään turkoosia.
 
Etsin siis Euroopan teiden laidoilta viittoja, sellaisia joita sadun prinssit tai haltijat ja noidat kantavat selässään. Ja jostain syystä kuvittelin vielä niiden olevan mustia. Ajattelin että ne ylväänä liehuvat kepin nokassa ja näyttävät tietä matkalaisille. En kehdannut kuitenkaan mitään kysyä, etten olisi vaikuttanut hölmöltä. Äiti ja isä näkivät niitä koko ajan, voi hyvänen aika, ja vielä lukivat niistä kaikenlaista. He olivat taitavia. Mutta mistäs sitä löytää, kun ei tiedä mitä etsiä.


Tälle muistolle olen monet, monet kerrat nauranut. Miten eri tavalla lapset ajattelevatkaan! Vuosikymmen myöhemmin oli leukani tipahtaa, kun todella löysin nuo lapsuuteni tienviitat. Oijoi, kuinka riemuni pääsi valloilleen, niitä todella on olemassa.

Ai niin, juustohöylä. Löysin lopulta turkoosin höylän, kun olin pariin kertaan penkonut tavaramme sukkalaatikoita myöten, kun mieheni minua valaisi: " Siinä se turkoosi höylä on suoraan edessäsi."

4 kommenttia:

  1. täällä ainakin tuli herakka nauru tälle sun jutulle, siis ihan huippujuttu. Osaat kyllä kirjoittaa ihanalla tavalla mietteitäsi.... jatka samaan tahtiin. Päivä on pelastettu ainakin mun kohdalla. ;)

    -jonna

    VastaaPoista
  2. Samat sanat kuin Jonnalla. Mä ehdin jo eilen lukea ja tänään töissä kahvipöydässä kerroin tämän. Kyllä naurua piisasi ja toisetkin rupesivat muistelemaan vastaavia lapsuuden juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tässä maailmassa liikaa naurua ole! Kiva juttu:)

      Poista