perjantai 2. maaliskuuta 2012

Kahden vuoden tuki

Hallitus on väläytellyt toinen toisensa jälkeen erinomaisempia säästötoimia valtiolle, mutta viimeisin on kyllä kaiketi suututtavin. Lasten kotihoidontuki vähennettäisiin kahteen vuoteen kolmen vuoden sijasta. Valtio kuulemma hyötyy, kun parivuotiaat lapset viedään aamuseitsemältä päiväkotiin ja haetaan sitten iltapäivällä kotiin. Missä siis on lapsen paikka tässä yhteiskunnassa? Eikö koti olekkaan paikka, jossa lapsi saa kasvaa ja kehittyä? Miten vanhemmat oppivat tuntemaan lapsensa, jos he jo kaksivuotiaina aloittavat päiväkoti-taipaleensa. Niin ja ennen kaikkea lapset. Uskon vahvasti, että pienet lapset kuuluvat kotiin ja saavat siellä kaiken tarvitsemansa. Maailmalle ehtii myöhemminkin. Nyt en tahdo syyllistää niitä vanhempia, jotka lapsensa parivuotiaana päiväkotiin laittavat, onhan tilanteita toki hyvinkin erilaisia. Mutta antakaa edes mahdollisuus lapsen kotona oloon! Tässä Helsingin Sanomien uutinen aiheesta.

Viime viikolla sama uutisluukku kirjoitti, kuinka päivähoito on suomessa rakennettu aikuisten tarpeisiin. Hoitopäivät ovat pitkiä, eikä lapsia suojele minkäänlainen laki siitä, että päivät eivät veny liian pitkiksi, toisin kuin työpaikoilla ja kouluissa. Miten päiväkotiaikaa lyhennettäisiin tällaisella säästötoimella, kuin kotihoidontuen leikkaaminen.

Sitä ennen Hesarissa oli kirjoitus Helsingin täpötäysistä päiväkotipaikoista. Jos nyt nämä kaikki kaksivuotiaiden vanhemmat lähtisivät töihin, olettaen että lapselle täytyy järjestää kunnallinen päivähoitopaikka, olisi ruuhka varmasti aikamoinen.

Sitten niihin todellisiin säästöihin. Jos vanhemmalle maksetaan kuukaudessa tuo 327,46 e + hoitolisä, joka vaihtelee tulojen mukaan (enintään 175e), niin tuleeko kunnallinen hoitopaikka tosiaan halvemmaksi. Taloussanomien sivuilta selviää, että kunnallinen kokopäivähoito maksaa valtiolle 990e/kk.  Päässälaskutaitoni ei saa näitä lukuja millään täsmäämään.

Haloo hallitus! Mistä säästetään, jos lasten kasvattajia(sitähän vanhemmat ovat, en halua että kukaan päiväkotitäti kasvattaa lapseni ja tuntee hänet paremmin kuin minä itse) ajetaan entistä tiukemmalle. Joku sanoo, että suomessa on hyvät olot- ja niin onkin. Ei paineta niitä alas. Eikö säästöjä tosiaankaan löydy muualta? Vaikka sieltä rikkaimman joukon marginaalista.

Vaikka en suomessa nyt asukkaan, on kotimaan asiat lähellä sydäntäni.

3 kommenttia:

  1. Niin, tilanteita on monenlaisia... on sellaisa vanhempia, että vievät lapsen päiväkotiin ja ovat itse kotona, tai että ovat äitiyslomalla ja vievät vanhemman lapsen päivähoitoon... mutta se on ok kaikkien mielestä?? Meidän lapset ovat aloittaneet päiväkotielämän 9 kuukauden iässä. He ovat olleet päivähoidossa vain ne tunnit mitkä todellisuudessa ovat olleet pakkoja. Olemme siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että teemme molemmat vuorotyötä ja lomat olemme myös pitäneet jo 15vuoden ajan eriaikaan ihan vaan lasten takia. Meidän lapset ovat n. 7-8 päivää kuukaudessa hoidossa ja nyt Joonalla on ollut niin hyvä tuuri, että nyt eskarivuoden aikana ei ole tullut vielä yhtään hoitopäivää. Kyllä sitä vanhempana voi itse vaikuttaa ja ainakin yrittää vaikuttaa lapsen elämään vaikka käykin töissä. Meillä mieheni tekee iltavuoroa 14-02 ja minä aamua 6-14 näin lasten kanssa on aina joku. Päiväkoteihin ja siihen että niitä on olen enemmän kuin tyytyväinen. 15 votta on meidän perheessä ollut päiväkotirumbaa ja nyt viedään viimeisiä kuukausia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentista! Niin, tilanteita on tosiaan erilaisia. Pointtini olikin nimenomaan se, että mielestäni tuota etuutta ei pidä karsia, että mahdollisuus lapsen kanssa kotona oloon on olemassa.

      Poista
  2. no, tollasta kodinhoitotukea ei monessa kunnassa saa, esim meillä se olis ollut niin olemattoman pieni, että sillä ei kannattanut molempien olla kotona ja hoitaa lapsia... kun oli vain kyse alle 10 hoitopäivästä. Nurmijärvellä ei ole saanut mitään kuntalisiä päälle, näissä asioissa Suomi on aika eriarvoinen maa. Aika harvalla loppujen lopuksi on siihen mahdollisuutta, en niin laske tollasen etuuden varaan. Onhan se tietysti hyvä, että on kaikenlaisia etuuksia ja tukia, mutta ne pitäisi sitten olla samanlaiset kaikille... ja loppujen lopuksi onko sillä eroa viekö lapsen päiväkotiin 2 vai 3 vuotiaana? Jos ylipäätään niitä sinne vie? Se on totta, että säästöjä otetaan aina heikompi osaisilta ja vähävaraisilta ja rikkaat eikun porskuttaa, mutta se on vain mallista, ajattelen niin, että mikä me täällä tarvitaan se me saadaan. Jos saa lapsia, nii saa mahdollisuuden niitä hoitaa, parhaalla mahdollisella tavalla. Meillä kaikilla ei ole samanlainen elämä ja mahdollisuus. Päivä kerrallaan.

    VastaaPoista