Kevätväsymys. Onko minulla sellaista? En tunnusta, poden pikemmin koti-ikävää ja uneksin, että saisin tehdä ruokaostokset prismassa ja mennä illalla vanhemmilleni kylään. Että saisin tallustella niitä tuttuja metsäpolkuja ja seurata joen rumaa ja ruskeaa vettä. Saisinpa tavata niitä ystäviä, joita viimeksi näin joulun aikoihin, liian pikaisesti silloinkin. Mietin ja pohdin, missä me tulemme loppujen lopuksi asumaan, saatan murehtia siitä liikaakin. Mutta tuntuu että olemme nyt liian kaukana.
Kaikki on täällä jokseenkin samanlaista kuin suomessa. Ihmiset hengitävät ja kävelevät samalla tavalla, kaupoista saa jokseenkin samoja ruokia(eilen löysin hyllynnurkasta lihapiirakoita! Niitä ei saa täältä melkein mistään, mutta ne oli niitä HK:n hyviä piirakoita joita J:n piti aina saada kun muulle autoporukalle ostettiin pyöreitä piirakoita. Satutko muistamaan, J?). Ne onkin ne pienet, arkiset asiat, jotka tekee maastamme maan ja kodin. Huomattavin ero on keittiöistä puuttuvat tiskikaapit. Ilman tiskikonetta on aika tuskaa kun ei ole tiskikaappia. Nyt tämä valitusvirsi saa loppua. Toivottavasti saan joskus vielä kameran ja jaksan päivittää blogia. Kyllä tämä tästä.
Tsemppiä arkeen!:) -L-
VastaaPoistaKuule, täällä ihan samoissa tunnelmissa ollaan menty jo 15 vuotta. Melkein päivittäin ajattelen kotiseutua Pohjois-Karjalaa. Kaipaan niitä tuttuja seutuja, tuttuja ihmisiä. KOTIA!!! Täällä etelä-suomessa asuminen on henkisesti rankkaa, kun kaipaus on kokoajan läsnä. Voit vaan kuvitella miltä minusta tuntuu, kun nyt ei ole siellä Karjalassa enää äitiä. Olo on tyhjääkin tyhjempi... Ymmärrän sinun tunteesi täysin. Voimia sinulle sinne muille maille.... jospa vielä joskus koittaisi aika että voisimme elää siellä' minne kuulumme.
VastaaPoista