perjantai 31. elokuuta 2012

Luonnollista kuin kakkahätä


Raskauteni menee eteenpäin ja vääjäämättä kohti loppuaan. Nyt on enää viitisenkymmentä päivää laskettuun aikaan. Olen miettinyt, että miksi tämä raskauteni on mennyt ohi kuin huomaamatta. En oikein osaa ajatella edes että olen raskaana. Toki oireita on, alussa oli pahoinvointia, nyt on enemmänkin potkuja kylkiluihin ja joinakin päivinä kipeä selkä. Nyt tosissaan odotan vauvaa ja tänäänkin lähti kirpparilta mukaan muutama body. Tiedän. Kaapit ja laatikot on poikamme jäljiltä täynnä vaatteita, mutta en voinut vain vastustaa kymmenen kruunun kiusausta. Kuitenkin, miksi tämä raskaus on niin, niin luonnollinen.

Ensimmäisinä kertoina neuvolassa odottelin ja ihmettelin, milloin niitä sydänääniä oikein kuunnellaan. Kätilö selvitti, että täällä ei kuunnella lainkaan ennen 20. raskausviikkoa. Jaaha, selvä se. Maassa maan tavalla. Aikaisemmin on kuunneltu, mutta ei kuulemma ole tehty kunnollisia tutkimuksia miten ultraääni pieneen sikiöön vaikuttaa. Joko kohdalleni on osunut taitamaton tai laiska neuvolantäti tai sitten täällä raskaus otetaan vain rennommin kuin suomessa. Uskon jälkimmäiseen, sillä hieman galluppia tehneenä voin sanoa, että täällä raskaus on normaali kun suomessa tuli välillä sellainen olo, että ollaan hoitamassa sairautta, eikä seuraamassa raskautta. Kätilöni kaikenlisäksi on todella mukava ja ammattitaitoisen tuntunen. Ensimmäinen ultra tehtiin vatsan päältä viikolla 20 enkä kertaakaan ole vielä sisätutkimukseen joutunut. Mitä silläkin kontrolloidaan, jos äiti ja vauva voi hyvin. Mielellään jätän sellaiset tutkimukset väliin.

Aika helpolla olen siis päässyt tämän raskauteni suhteen, ei liikoja käyntejä neuvoloissa tai sairaalassa. Mitä nyt se ambulanssikyyti ja yksi hervoton mustelma verikokeesta. Voitaisiinko myös suomessa ajautua enemmän sille kannalle, että raskaus on yhtä luonnollinen kuin kakkahätä. Enhän käy lääkärissä joka toinen viikko senkään takia, että kontrolloitaisiin sen hetkinen tilanne peräsuolessa. Ihanaa olla välillä rauhassa kasvavan vatsan kanssa ja kuitenkin hyvissä käsissä. Täällä on terveydenhuolto kuitenkin huippua.

Kuva on Lappeenrannan satamasta, otettu kolme kuukautta ennen laskettua aikaa.

3 kommenttia:

  1. Ihana masu! Täydellisen kokoinen ja näköinen.. Musta tulee varmaan taas kauhee jättiläinen.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:). On tää nyt vähän tosta kasvanu, pitäis laittaa päivitetty versio tästä masusta.

      Poista
  2. Voi voi kohta se pikkuinen tulee :) toivon kaikkee hyvää, ois kiva jos pääsen (tai jos tullaa kaikki) kattomaan sitten. :)

    VastaaPoista