perjantai 24. elokuuta 2012

Tuulihatut


Päällepäin niin arkisen ja kuivan näköisiä, mutta kun leivokseen upottaa hampaansa, on yllätys positiivinen. Ohut kuori kätkeekin sisälleen samettisen kerman. Nämä ovat oiva vierasvara pakkasessa, nosta vain tuntia ennen tarjoamista sulamaan, niin ovat oikein herkullisia. Vieraita voi joutua patistaa maistamisessa, jos he eivät ole ennen näitä nähneet. Tuulihattujen teossa on maltti valttia. Uunia ei saa vahingossakaan avata kesken paistamisen, muuten ne lössähtävät littaniksi. Kuori kun on neutraalin makuinen, voi täytteeksi myös laittaa jotain suolaista, savukalaa sekoitettuna tuorejuustoon tai makeat hatut voi dipata puoliksi suklaaseen.

Tuulihatut n.30kpl (itselläni tuli kyllä enemmän)

100g Voita
2dl vettä
2dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa

täytteeksi kermaa 4-5d, sokeria maun mukaan

Kuumenna voi ja vesi kattilassa kiehumispisteeseen ja lisää jauhot sekoittaen puuharukalla. Keitä seosta koko ajan sekoittaen kunnes se irtoaa kattilan reunoilta. Nosta taikina pois liedeltä ja anna jäähtyä. Vatkaa munat jäähtyneeseen taikinaan sähkövatkaimella. Pursota tai nosta kahdella lusikalla taikinasta nokareita pellille. Paista uunissa 170 asteessa n. 30 minuuttia. ÄLÄKÄ AVAA UUNIA paistamisen aikana. Täytä kauniin ruskeaksi paistuneet tuulihatut kermalla. Etsi pieni reikä leivoksesta tai tee viilto ja pursota kerma sisälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti