maanantai 13. toukokuuta 2013

Hui, peikko!


Inspiraatio saattaa joskus iskeä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vaikka osa oli kipeänä, me ompelimme. Yhdet shortsit minun vanhasta trikoopaidasta (ilman kaavoja), joista unohtui saumavarat ja joista tulikin liian pienet isoveikalle. Pikkusiskon päälläkin vähän kiristi vaipan kohdasta. Sitten keksimme, että ommelaan peikko. Pikku-ukko oli ihan innoissaan. Kaapista löytyi pala samettia ja piirsimme ensin peikon paperille. Korvat ja kädet leikkasimme ystävän vanhasta nahkahameesta ja samaisesta hameesta leikattiin nyöri hännäksi. Poikamme oli ihan innoissaan ja valitsi nappipurkista mieleisensä napit silmiksi. Silmien valkoiset osat leikattiin puhkikuluneista samettihousuista ja täyte otettiin vanhasta tyynystä. Oikea kierrätys-peikko! Tuon huutavan suun ompelin kyllä hieman liian alas, mutta oikein kiva tuli muuten. Ja peikko on jo tärkeä. Eilen ennen nukahtamista ja tänä aamuna poika kysyi "Mamma, vars är min troll?"

4 kommenttia: