keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Vastauksia

Pelkäsin, ettei kukaan kommentoisi mitään ja postauksesta tulisi juuri niin nolo kuin olin ajatellutkin. Niin kuin lupasin, vastaan näihin parhaani mukaan:).

Mikä on lempieläimesi?Heti tietenkin eläinihmisenä tulen tällaista kysymään.

- Varhaisteininä lempieläimeni oli hevonen. Näin unta hevosista, tapetoin seinäni hevosjulisteilla, luin heppa-kirjoja, kävin tallilla ja ratsastin aina kun oli mahdollista. Minulla oli myös sellainen Polluxin hirnuva herätyskello, josta lähti kauhea ääni. Pidän eläimistä, mutta allergisuuden takia en niitä sisälle ottaisi, enkä kyllä muutenkaan. Kanat on myös kivoja, niiltä saa kananmunia! Mutta eiköhän se ole vieläkin se, hevonen. Vaikka sydäntä särkevää ikävää ei enää niiden perään olekkaan.

mikä on lempi värisi?

- Riippuu ihan missä. Pastellisävyt, vaaleanpunainen, -sininen, -keltainen... Valkoista rakastan liiaksikin ja päälle laitan aivan liian usein mustaa.

 Osaatko puhua monia eri kieliä?

- En todellakaan! Suomea joo, sitten ruotsia niin että pärjään ja tuun ihan ymmärretyksi. Mitään vitsejä en pysty muuta kuin suomeksi kertomaan, kukaan ei jaksaisi kuunnella niitä loppuun. Englantini on niin huonoa, että punastun jo ajatuksesta, että sitä pitäisi puhua.

 Jos saisit päättää nyt jonkun tytön nimen mikä se olisi?

-  Hmmm.. Nyt jos mä paljastan sen niin kohta on kaikilla sitten Kirsikoita. Ei vaan, kauniita nimiä on niin paljon ja meidän tyttö sai juuri sen nimen mitä halusinkin. Ei mitään erityistä suosikkia siis tällä hetkellä.

Mistä kaupasta ostat yleensä vaatteesi?

- Enimmäkseen kirpputoreilta. Jos kaupasta ostan niin aikalailla H&M, Lindex, Kappahl, Indiska. Noi tosi perusketjut.

Kaikkea käsitöihin liittyvää, mitä on tekeillä, mitä suunnittelet tekeväsi ja mitä olet saanut valmiiksi
- Ihan liian vähän oon tehny käsitöitä. Ihme, koska tykkään kovasti saada jotain käsilläni aikaiseksi. Keittiössä roikkuu toivottavasti pian uudet patalaput, talvella neuloin pojalle pipon, aloitin juuri rapsuttelemaan maaleja pois yhdestä vanhasta kirjoituspöydästä, tilkut tilkkupeittoon odottaa ja odottaa. Suunnitelmiahan mulla sitten riittää enemmän kuin ikinä kerkeisin toteuttaa. Joku mekko olisi kiva tehdä kesäksi, huonekkalujen kunnostus ja tuunausprojekteja on ihan riittämiin. Pitäisi käydä maalikaupassa niin saisi ideat konkretisoitumaan:).

Postaus teidän kodista?

- Ehkä joskus. 

Vad har ni för planer för sommaren? ;) Eli, Mitä teillä on suunnitelmia kesäksi?

- Ei mitään erikoisempia. Käydään varmaan Ranskassa ja Espanjassa... Luulitko, ei nyt sentään. Oikeesti me mennään mitä todennäköisimmin käymään suomessa. Millon ja kuinka kauan, ei hajuakaan. Syödään jäätelöä ja uidaan, nautitaan yöttömistä öistä, syödään mansikoita ja ollaan ystävien ja perheen kanssa. Haluisin myös käydä saaristossa, täällä kotikaupungissa.

Mikä on teidän asumismuoto, siis kerrostalo, rivitalo yms?

- Kerrostalo. Ei mikään unelma, mutta haaveilen omakotitalosta.

 Miten arki sujuu lasten kanssa? Onko ollut ns. "vaikeaa"? 

- Hyvin sujuu, mutta välillä on myös vaikeaa. Välillä ihmettelen, miten joku voi olla ihan loppu yhden tai kahden lapsen kanssa, mutta sitten muistutan itseäni. Minullahan on mieheni kotona. Mieheni työttömyys on jokseenkin raskasta koko perheelle, mutta jos siinä jotain hyvää on, niin lasten kanssa on huimasti helpompaa. Onhan käsipareja kaksi. Tuntuu, että meille on siunaantunut ns. helpot lapset (koputan kovasti puuta). Joskus on vaikea olla jämpti ja pitää sanansa tai pokkansa.Saamme myös huimasti lastenhoitoapua mieheni vanhemmilta, eikä aina edes tajua miten onnekkaita ollaan siinä.

Mikä on sinun suurin unelma?

- Kyllä, tämä on ihan oma unelma eikä keneltäkään kopioitu. Haluaisin asua maalla, olla onnellinen, ruokkia pihalla kopsuttelevia kanoja, olla hyvä vaimo ja äiti, kerätä salaattia omalta kasvimaalta, ripustaa pyykkiä nurisematta, olla tyytyväinen omaan elämääni ja vanhuksena keikkua keinutuolissa saman maalaistalon narisevilla lattialankuilla. Eiköhän se ole suurin unelmani tämän maan päällä.


Heräätkö hyvällä tuulella, jaksatko jutella aamiaispöydässä?

- Jos saan nukkua kymmeneen, olen aika varmasti hyvällä tuulella. Aikaiset aamut ovat kamalia kanssaolijoilleni, en siedä minkäänlaista ruuan mässytystä tai vitsejä. Väärään aikaan herätettynä olen kuin kiukkuinen ampiainen. Mutta vapaaehtoisesti aikaisin nousseena jaksan olla mukava. Olen aina ihaillut aamuvirkkuja, jotka käyvät lenkillä ennen päivän muita askareita. Valitettavasti olen ilta ihminen.

Kerro muutamalla sanalla sinun ja miehesi rakkaustarina, oliko rakkautta ensi silmäyksellä?

- Siinäpä vasta tarina! En kuitenkaan täällä, sorry.

Kolme asiaa joista pidät itsessäsi?

- Pidän siitä, että vaikeissa tilanteissa (jos vaikka poikamme tulee luokseni suu täynnä verta ja huutaa kuin syötävä) osaan toimia suht rauhallisesti, tykkään mun luonnonkiharoista hiuksista ja siitä, että siivouspäälle sattuessani olenkin sitten aika perusteellinen.

Mikä on ammattisi?

- Äiti.

Tulevaisuuden haaveita?

- Niitä on paljon. Aikaisemmin tulikin jotain, mutta lisätäänkö vielä, että oma yritys, oma vene, oma saari... Haaveilen paljon, mutta jos on monia haaveita, niin silloin on suurempi todennäköisyys että joku niistä toteutuu.

Jos voittaisit lotossa mitä tekisit?

- Varmaan pyörtyisin, koska en lottoa. Mutta jos kuitenkin voittaisin, maksaisin velat pois, laittaisin sivuun osan ja ostaisin talon!

Onko usein ikävä Suomeen?

- On, mutta se ei ole enää niin raastavaa laatua kuin ennen.

Mikä on Ruotsissa asumisessa parasta, entä Suomessa?

- Ruotsissa, ainakin täällä pohjoisessa: Edullinen ruoka ja asuminen, ihana luonto, hyvät ystävät, terveydenhuolto, kielitaidon kehittyminen, hedelmät punnitsee kassatäti kassalla, kesän valoisat yöt. Luulin että kesällä on valoisia öitä Hesan seudullakin, kunnes muutin tänne. Eteläsuomessa: Oma perhe lähellä, tutut ja turvalliset ympäristöt, kaikki puhuu suomea eikä jokaista lausetta tarvitse hioa muutamaan kertaan ennen asian esittämistä, tuulipuvussa sulautuu joukkoon eikä oo ihan kummajainen. Oma maa mansikka! On niin ihana saada sanoa mitä haluaa, eikä sitä mitä osaa.

Jotenki ei voi ihan suoraan verrata eloa etelä-suomessa ja pohjois-ruotsissa. Olisi ennemminkin reilua verrata vaikka Oulua ja Luulajaa keskenään.

Tässä tällä kertaa, olkaatte hyvät!

2 kommenttia:

  1. Oli kyllä hyvä kirjotus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva:). Jos saan pienen toiveen esittää. Kivat kommentit ilahduttaa aina, mutta vielä enemmän jos vielä tiedän keneltä ne on. Tarkoitan siis kaikkia jotka anonyymeinä kommentoi:)

      Poista