perjantai 19. heinäkuuta 2013

Hemma


Niin vain jäi suomi tälläkin kertaa taaksemme ja pääsimme turvallisesti kotiin. Avatessani kämppämme oven, tulvahti vastaan aivan vieras haju ja sen myötä muistot siitä kun tänne muutimme. Edellisten asukkaiden pintyttämät tupakanhajut eivät sitten lähde millään. Hieman oudolta tuntui tulla kotiin, kun niin pitkään olimme poissa, mutta toisaalta se tuntuu mukavalta. Kaapista saa omia vaatteita, vaikka ei minulla mitään siskon vaatteita vastaan ole. Kaksinkertainen vaatekaappi, kun katsokaas samaa kokoa käytämme ja mautkin aika hyvin natsaa. Valokuvia kesältä on toista tuhatta. Yritän tehdä pari juttua suomen reissusta, sillä mielestäni muutama onnistunut otoskin mahtui joukkoon.

Niin, meillä on nyt syksyllä koululainen talossa! Ihanaa, kun saamme tähän elämään rutiinia. Olenkin jo suunnitellut miten sitten aina itsekkin herään aamulla ja aloitan päivän reippaasti. Saa nähdä, mutta voihan sitä aina yrittää. Kummallista kyllä, olin hieman surumielinen ja epäilevä tulevaisuuden suhteen kun aloitin postauksen kirjoittamista, mutta en oikein väkisinkään saa tästä niin surullista postausta, kun mieleni onkin nyt parempi. Ihan sekalaista soopaa koko teksti:).

Muuten, lähdimme suomeen vajaalla autolla, mutta jotenkin oli tavarat kasvattaneet kokoaan kuukaudessa. Ihan täysi auto ajoi torstaina kotiovemme eteen. Liekö tämä emäntä tehnyt löytöjä kirpparilta ja mummilan kätköistä.

7 kommenttia:

  1. Mitääh , koululainen? :)Ei ollut edes sekava teksti , just kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun eno alottaa koulun syksyllä:). Sun äiti tietää lisää ni voit kysyä siltä.

      Poista
  2. Voi että miten kiva et se pääs sinne kouluu. :) Ja kiva kun olette kotona nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Ja ihan mukava täällä on olla, kun on omat jutut ja kaikki.

      Poista
  3. On se aina yhtä mukavaa kun pääsee kotiin. Minäkin olen juuri menossa kotiin liki 3:n viikon lomareissulta täältä Pohjoiskarjalasta. 3.heinäkuuta lähdettiin tänne pyörällä Tuusulasta nyt tuntuu taas mukavalta mennä kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Olitte aika reippaita, paljonko kertyi kilometreja? Toivottavasti oli mukava reissu.

      Poista
    2. 110km +110km +150km +150km =520km

      Poista