Keskiviikkona meille tuli puoliksi-yllätysvieraita. Juttu alkoi niin, että näin Veeran blogista heidän suunnittelevan matkaa tästä ohi ja pyysin heitä sitten kylään. Hieman unohtui ja ohimennen suomessa näimme ja kyläilystä juttelimme mutta sitten jotenkin unohdin. Kunnes keskiviikkona mieheni soitti, kun kävelin neuvolasta kotiin, että nyt ne olis sitte tulossa meille. Hirveellä kiireellä kotiin ja oikein tehostamaan meidän siivouspäivää. Haha, makkari jäi kuitenki ihan hirveeseen kuntoon... Ovesta meille astui vieraita ja tuntui että illalla Veeran kanssa lenkkipolun jälkeen oltiinkin jo ystäviä. Tämä mukava pikku perhe yöpyi tuossa vain talon parkkiksella, asuntoautossaan. Aamulla syötiin aamupalat ja juttua olisi riittänyt vaikka kuinka. Joitain ihmisiä tavatessa tuntuu kuin olisi tuntenut aina. Yhdessä on helppo olla ja jutut luistaa ja... niin, voi olla oma itsensä eikä tarvitse mitään esittää. Heidän matkansa kuitenkin jatkui ja vielä pitkän aikaa heidän lähtönsä jälkeen poikamme totesi, että oli niin kiva kun ne tuli meille. Niin, oli todellakin kiva!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti