torstai 5. joulukuuta 2013

Vill ni spara el?

Energian ja erityisesti sähkön käytön lisääntymisellä ei näytä olevan rajoja. Mutta kuinka tämä kaikki oikein toimii, kun meillä on vain yksi maapallo ja kuitenkin kulutamme vuodessa puolitoista. Luin, että jossain päin maailmaa on sähkökatkoksia monta kertaa päivässä, koska sähköä ei vain ole riittävästi. Maa taisi olla kuitenkin sellainen, jossa suurimmalla osalla kansasta ei ole sähköä lainkaan. Tiedemiehet miettivät koko ajan uusia keinoja täyttää lisääntyvä sähköntarve. Ydinvoimaloita, tuulipuistoja, aaltoenergiaa, vesivoimaa. Enemmän tai vähemmän luonnolle haitallisia vaihtoehtoja. Milloin joku keksii satsata siihen, että vähentäisimme sähkön (ja kaiken muunkin energian) kulutusta, kuin että yrittäisimme koko ajan tuottaa sitä lisää ja lisää. Ajatukseni pyörii sanonnassa, joka koskee enemmän rahan käyttöä, mutta soveltaen sopii tähänkin. Ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Ei suuria sähkölaitoksia, vaan pieniä tekoja siellä kotona. Tässä muutama vinkki sähkönsäästöön, kertokaa tekin mielellään omanne.

  • Sammuta sähkölaitteet kun et käytä niitä, älä jätä lepotilaan.
  • Imuroi tuuletusaukot, pöly lisää sähkönkulutusta.
  • Jos kotona on vähän kylmä, vedä päälle villapaita ja villasukat ja ryhdy siivoamaan. Kohta ei sukkia ja villapaitaakaan tarvitse.
  • Vaihda kodin lamput led-lamppuihin, vaikka pikkuhiljaa huone kerrallaan.
  • Käytä kantta ruuanlaitossa ja hyödynnä jälkilämpö
  • Sammuta valot sieltä missä ei oleskella
  • Keksi jotain tekemistä, joka ei kuluta paljon sähköä: neulo, askartele, siivoa, lähde kävelylle...
  • Vaihda ikivanhat sähkölaitteet uusiin.
  • Leiki sähkökatkosta: sammuta valot ja polta kynttilöitä, älä auo pakastinta, jääkaappiakin mahdollisimman vähän. Muista myös, että puhelin ja tietokone ovat käytössä vain äärimmäisessä tilanteissa, sillä akkujen on kestettävä. Antaa myös oivat valmiudet oikean sähkökatkoksen varalle.
Det bara ökar att förbruka energi, speciellt el. Men hur går allt det här ihop, för att vi har bara en jordklot. Ändå förbrukar vi ett och ett halvt jordklot per år. Jag läste en artikel, som berättade att nånstans i världen har dom många elavbrottar per dag, för att dom hadde inte tillräckligt el. Den här landet var ändå sådan, att större delen av folk hadde inte alls el. Kloka människor hittar på hela tiden nya sätt att tillverka el. Kärnkraft, vindkraftsparkar, vågenergi, vattenkraft. Mer eller mindre skadliga för naturen. När hittar man på, att man kan miska elförbrukningen istället för att hela tiden producera mer och bara mer. Jag tänker lite så som med pengar. Istället för att ha jättestora inkomster kan man ha lite utgifer. Här har jag samlat lite tips, hur du kan spara energi:

  • Stäng av elprylar när du användar dom inte
  • Om du dammsuger tex. datorens fläkt, funkar den bättre och drar inte så mycket el som utan dammsugning. Samma med alla, kyl, frys...
  • Om du har lite småkallt hemma, klä på dig ulletröja och ullsockor och börja städa. Har du fortfarande kallt då?
  • Byt alla glödlamor till led-lampor. Du kan göra det ett rum i taget.
  • Använd locket när du lagar mat.
  • Gör nånting utan el: sticka, pyssla, städa, gå ut och promenera...
  • Byt gamla husgeroder till nya.
  • Lek att det är strömavbrott: släck lyserna, öppna inte kylen och tänd ljusar.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti