torstai 8. tammikuuta 2015

Täällä taas! eli Meidän vuosi 2014 1/3

Vuosi vaihtui ja tänään alkoi taas tavallinen arki. Ajattelin kertoa meidän viime vuodesta muutamalla postauksella, sillä eihän meistä hetkeen ole kuulunut pihahdustakaan. Tasaisin väliajoin olen kyllä täällä käynyt tarkistamassa, onko tullut kommentteja, mutta aikaa ei oikein ole ollut kirjoittaa. Ja jos aikaa olisikin niin sitten ei jaksamista.

tammikuu

Tosi vähän muistan mitä tapahtui tammikuussa ja yleensäkkin alkuvuodesta, mutta onneksi voi luntata blogista ja valokuvista. Kirjoitin koko vuoden suosituimman postauksen, hiusten pesemisestä ja hoidosta ilman shampoota.


Opettelin myös leipomaan leipää taikinajuurella, kävin salilla, ostin tulppaaneja, valokuvasin ja olin kotona lasten kanssa, mieheni opiskellessa.

helmikuu

Kävin kirpputorilla, ja kirjoitin ahkerasti blogia. Lähdin lapsuudenkotiini suomeen yksin kahden lapsemme kanssa ja vaihdoin junaa yhteensä kolme kertaa edestakaisella matkalla, Vähän oli joo kantamista, mutta muuten suht mukava reissu. Miinuksena se että olin tosiaan yksin lasten kanssa ja ilman autoa tai ajokorttia. Terveellisten herkkujen leipominen kiinnosti hurjasti ja kokeilinkin monia reseptejä, joista suosikiksi muodostui taatelipallot. Teddy täytti neljä vuotta ja mieheni taiteili muutaman kakun hänelle.


maaliskuu

Kevät teki tuloaan ja meillä keiteltiin chia-puuroa (kaurapuurojen lisäksi, huom!). Teddy sai pilkullisen paidan ja minä rämmin kotiäidin syvimpiä soita. Oma vointini ei ollut todellakaan hyvä ja kotona olo alkoi ahdistamaan. Kaipuu tehdä jotain muuta kuin olla pyykätä ja pyyhkiä pyllyjä oli niin suuri, että pääni tuntui räjähtävän kaikista vaipoista ja väsyneistä lapsista ja opiskelun uuvuttamasta miehestä. Kaipa sitä jaksoi kun oli ystäviä joihin tukea. Vai kuinka, aika huono olen kenellekkään puhumaan omasta jaksamisesta.


huhtikuu

Kevään keltainen innosti minut ompelemaan ja ompelin muutaman kanan ja tyynynpäällisen. Pidän itseäni aika käsityöihmisenä, mutta oikeasti tässä taisi olla koko vuoden ompelukset. Askartelin blogille uuden bannerin ja kävimme kuun viimeisenä iltana vappukokolla. Hoidin lapsia kotona ja pyykkäsin ja laitoin ruokaa vaihtelevalla jaksamisella (onneksi on kokki miehenä niin ruuanlaitossa taisin päästä suht helpolla).


toukokuu

Arcus-kirpputori oli kuukauden sana! Löysin monta kivaa juttua ja mikäs sen parempaa terapiaa kuin jättimäinen kirpputori? Lumetkin lähtivät ja puihin ilmestyi hiirenkorvia. Grillasimme vuoden ekat grillaamiset ja tilasin Family Livingin. Kuukauden huippuhetki oli kuitenkin kun laitoin kouluhakemuksen postiin!  Ajatella jos pääsisin kouluun, taidekouluun.


kesäkuu

Lopen kyllästyneenä kantamaan suurta kameraa paikasta toiseen (sillä kaikkihan pitää dokumentoida?) ja käyttämään takkuilevaa homehtuvaa puhelintani, hankin uuden omenapuhelimen. Siitä syystä kesän kuvasato kameralla ei päässyt niin lihavaksi, mutta puheimen gigatavut eivät meinaa enää riittää.  Kesäkuussa ajettiin pyörällä ilman apupyöriä ja bloggailtiin vuoden vanhalla kuvalla, joka on tässä.


Jatkoa seuraa ja loppuvuodesta on enemmän kuvia ja kerrottavaa, eihän musta mitään ole täällä kuulunutkaan.




4 kommenttia:

  1. Kivaa kun jaksoit taas päivittää blogia, oon monta kertaa käyny kurkkaamassa että eikö vieläkään vaikka sun postaukset tulee mulle myös bloggeein listaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pian tuee lisää kunhan vain saan valmiiksi:).

      Poista
  2. Kul att du "är tillbaka"! Hoppas jag iaf. :)

    VastaaPoista
  3. Kiva taas lukea sun juttuja täältäkin kautta! Mäkin oon käyny aina kattomas et onko tullut uusia juttuja!:)
    t.Lotta

    VastaaPoista