keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Joulukoristeita kotonamme

Eilisestä lumesta ja kirpeästä pakkasesta ei ole tietoakaan. Ulkona sataa vettä ja tuulee niin että ikkunat paukkuu. Istun täällä sisällä ja hytisen jo ajatuksesta, että kohta minun täytyy lähteä ulos ja pyykkitupaan. Tänään meinasin ottaa muutaman kuvan kun sain kameran lainaan. Tässä "päivänvalossa" on kuitenkin huonompi valaistus kuin keskikesän öinä, joten kuvatkin ovat sitten sen mukaisia.


 Tuo vanha perunakappa on löytö erään vanhan talon kellarista, jotkut ehkä arvaavat, mistä. Joskus kuukausi sitten olimme kävelyllä Hertsöträskillä, josta keräsin mukaan sammalta. Kaikki muut koristeet nappasin kotoa, sypressi on kaupasta.


Tämän nappasin pikku-ukon lelukorista. Ei se kuitenkaan saa tässä kauan olla, hän menee ottamaan sen heti kun silmä välttää ja hokee samalla "heppa, heppa".


Joulutähden kanssa taisimme olla hieman myöhään liikkeellä. Kiersimme koko kaupungin, koska kaupoista alkoi valikoimat olla vähissä. Ja minulla kun on jokseenkin tiukat kriteerit tälle. Miksi ostaa ostamisen vuoksi kuitenkaan sellaista, josta ei sitten pidä. Tässäkin oli yksi vika, johdosta puuttui katkaisin. Sen voi kuitenkin lisätä itse myöhemmin, jos alkaa liikaa elämää haittaamaan.


Tämä oli juuri sellaista hienoa, mattapintaista paperia, kuin sen pitääkin olla. Kaikista isoista marketeista ja kauppaketjuista tähtihyllyt olivat tyhjiä, mutta pienen pieni Annorlunda pelasti tilanteen tarjoamalla vaikka kuinka monta erilaista tähteä.


Leivoimme toissapäivänä pojan kanssa pipareita ja kokeilin tällaisia valmiiksi syödyn näkösiä. Muottina oli ihan tavallinen pieni sydänmuotti, josta otin sahalaitaisella sydänmuotilla palasia irti.

1 kommentti:

  1. Hieno toi tähti :) kun kävin vähä aikaa sitte huoneella, laitoin oman tähen päälle ja katoin samalla sinne teille päin ja näin sen. :)

    VastaaPoista