tiistai 21. elokuuta 2012

Koti kotoisaksi


Huh, kuinka kyllästynyt olinkaan olohuoneemme vanhaan järjestykseen. Kaikki näytti sekavalta ja jo ulko-ovelta tunsi, että olohuone vain karkoitti eikä kutsunut. Innostuin tarttumaan maalipensseliin ja maalasin peilin kehykset ja siitä lisäenergiaa saaneena laitoin koko olohuoneen järjestyksen uusiksi. Idea uudesta järjestyksestä oli muhinut päässä jo pitkään, mutta kun eräs tuttavamme hienotunteisesti kysyi "oletteko kokeilleet tuota kirjahyllyä tällä toisella seinällä?" tajusin, että nyt on tehtävä jotain. Kiitokset hänelle! Minä toimin oikeastaan vain komentoorana kun mieheni veljensä kanssa liikuttelivat huonekaluja. Sitten silitin liinan pöydälle ja lopulta ihastelimme mieheni kanssa, voi kuinka mukavalta olohuoneemme näyttääkään. Muistan kuinka kotona aina välillä laitoimme järjestystä uusiksi ja koti näytti taas hauskemmalta ja hieman erilaiselta. Uuden ilmeen saa siis paljon halvemmallakin kuin hankkimalla uusia huonekaluja. Nyt meidän olohuoneessa voi viihtyäkkin.

3 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää ja noi valkoset nahkanojatuolit oli tosi kivat. Ihan eri lailla viihtyy kun välillä pistää jotain uutta tai vaihtaa järjestystä. Pitäs iteki löytää jotkut sopivat tuolit olkkariin ton mun sohvan pariksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep:). Vaikka noi tuolit on mun makuun ehkä hieman liian plösöt, niin menevät ne paremman puutteessa. Ei todellakaan pahimmat mahdolliset. Köyhän pitää olla sisustamisessa kekseliäs;).

      Poista
    2. Näinhän se on! :) Esim. mun kukkapöydän virkaa hoitaa tällähetkellä puunkanto, hahaha..siis sellanen paksun rungon pätkä..sopii oikeesti tosi hyvin! :D

      Poista