lauantai 25. elokuuta 2012

Maailmanmatkaaja

Tuntuu aivan hassulta, meidän poika on lähtenyt viikonloppureissulle suomeen isovanhempiensa kanssa. Hänestä tulee iso! Eilen pakkasin matkalaukkua ja poju toi sinne pehmotiikerinsä tomerana mukaan ja istahti itsekkin laukkuun. Olomme on hieman hämmentynyt, mitä teemme nyt ilman lasta kokonaisen viikonlopun. Pieni ilopillerimme ei laula aamulla meidän kuullemme "Ei oo pappa menny töihin" eikä esittele uusia keksintojään ja hauskoja ilmeitään. Veimme hänet mummilaan eilen päivällä ja poika istahti reippaasti autoon omalle paikalle. Äidin ja isin pusuteltua tarpeeksi kuului jo kärsimätön "Ovi kiinni!". Ja sinne hävisi poikamme. Tuntuu kivalta kun on isovanhemmat, jotka ottavat lastamme aina välillä (ja hieman useamminkin) hoitoon ja yöksi ja nyt ensimmäistä kertaa reissuun. Poikamme luottaa heihin täysin ja niin minäkin. Usein aamulla pikku-ukko sanoo jo ennen aamupalaa, Mennään mummille, faffalle. Poru on kova jos emme mene. Hienoa, että lapsellamme on luottamus isovanhempiinsa.

No, nyt meillä on vapaa viikonloppu ja voimme tehdä rennosti asioita. Kävimme tänään hieman kirpputoreilla ja kahvilassa. Illalla meillä oli ystäviä kylässä. Huomenna keksimme jotain, ehkä lähdemme jonnekkin syömään. On tässä "lapsettomuudessa" hyvätkin puolensa, saattaa olla aivan terveellistä viettää aikaa ihan vain kahdestaan joskus. Mutta tiedättehän, lapsen päästäminen ensimmäiseen reissuun ilman vanhempia... Miten ihmeessä voin joskus laskea hänet kouluun?

1 kommentti:

  1. Voi että, meil oli kyl kivaa ku pierupenska oli meidän kans. :) <3

    VastaaPoista