maanantai 8. lokakuuta 2012

Toivoisin kuun taivaalta

Mietin hetken, onko tyhmää tehdä tällainen "toivelista", mutta kun sukulaiset, mummit ja vaarit ym. asuvat kaukana, ajattelin helpottaa heidän mietintää. Yleensä kun vauvalle ostetaan kaikenlaisia juttuja ja olisihan se kiva saada sellaista mitä tarvitsee. En nyt halua kuulostaa siltä, että vaadin tuttuja ostamaan nämä kaikki, mutta toivoahan saa vaikka mitä:). Toivottavasti ymmärrätte että tämä on toivelista ei vaatimislista!

Kuva täältä
Edellisen kerran meillä oli vauva pieni juuri talvi aikaan, niin kuin nytkin. Aina oli sama pähkäily, mitä ihmettä puetaan automatkalle, ettei tulisi hiki tai kylmä. Useimmiten vauva olikin sitten aivan hikinen kun lähtiessä puettu toppahaalari olikin vaikea riisua vöitten alta pois, vauvaa herättämättä. Niin, nyt tekisi mieli Wallaboo-lämpöpussia. Sen saa auki ilman että kaukalon vöitä täytyy avata, sillä pussin selässä on reiät turvavöille. Tummanruskea olisi aika mieluinen väri.

Kuva täältä
Trikoinen kantoliina. Poikamme kanssa käytin kudottua kantoliinaa, mutta haluisin kokeilla nyt pienelle vauvalle trikoista.

Kuva täältä
Pussilakanoita isoveljelle. Ostimme pojalle hieman suuremman peiton, poika kun on nukkunut samalla vauvapeitolla syntymästään asti. Nyt täytyy luovuttaa vauvapeitto tulevalle mussukalle. Peiton koko on hieman erikoinen, 115cmx130cm. Ei mitään bamse-printtejä ym. vaan jotain äidin silmään nättiä. Poika ei onneksi osaa vielä vaatia itse kaikkia kauheita sekavärisiä pussilakanoita.

Kuva täältä
 

Jos vauva sitten on tyttö, niin vaatteita tytölle. Poikien vaatteita meillä pojan varalle on tarpeeksi, mutta jos meille tulee tyttö (sittenpähän sen näkee), niin tyttöjen vaatteita.

kuva täältä

Kestovaippoja! Suuri halu kokeilla kestoilemista, mutta vaippoja se vaatisi. One size-koot kiinnostaa. Täällä en yhdelläkään kirpparilla ole vaippoja nähnyt ja ovat aika tyyriitä ostaa uutena.

Arvostan ekologisia, kunnollisia tuotteita. Niin vaatteissa kuin leluissa ja kaikissa muissakin. Aitoa puuta, vaatteissa villaa (akryyli on melkein kuin kirosana), puuvillaa ja nahkaa. Kirpputorilöydöt ovat myös tervetulleita meille.

Ai niin... Semmoiset phil&teds sisarvaunut olis kans kivat. Jos äiti näet käytettynä jossain niin vinkkaa.


3 kommenttia:

  1. Heippa! Lueskelin blogiasi, kun kuulin Lotalta että pidät sellaista. Kivoja kuvia! Ja onnea tulevasta vauvasta! Harmi ku mä just myin mun phil&teds vibet halvalla, kyselin ensin tarviikohan kukaan tuttu mut sana ei kiirinyt sinne asti :) Mun blogi on Väripisara, kurkkaa jos huvittaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei:) Kiva kun lueskelit! Täytyy katsoa sun blogi.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista