Synnytinpä ruotsiksi

Nyt on jo viikko siitä, kun lähdin sairaalaan. Oikeastaan yli, sillä hälytimme naapurin mummin viiden aikoihin aamulla katsomaan esikoisen perään. Minulla oli semmoinen olo, että ehkä kannattaa mennä. Jos en olisi kellolla laskenut supistutsten väliä, olisin varmaan vielä odotellut. Olo oli todella epätodellinen, en vain meinannut uskoa, että nyt lähdetään synnyttämään. Tajusin napsata kuvan masustani vielä ennen kuin lähdimme ajelemaan sairaalaan. Tulipahan vähän sen näköinen kuva, että mielessä oli jotain muuta, kuin kuvan onnistuminen. Hahha! Sairaalassa käyrillä maatessani (on muuten inhottavaa puuhaa kun ei saa liikkua, jotta vauvan sydänäänet saadaan talteen) olin melko varma että joudumme vielä lähteä kotiin odottelemaan. Kun sitten kätilö katsoi kohdunsuun, oli se jo kuusi senttiä auki! Jaa, ehkä se vauva sieltä sitten onkin tulossa, ajattelin...

Talon tarjoamat juhlakahvit

Miten erilaiset voi synnytykset olla. Ensimmäinen synnytykseni ei ollut niin kamala, mutta muistan, että sen aikana jossain vaiheessa ajattelin en enää ikinä halua synnyttää. Ja kas, nyt ei sellaista juolahtanut mieleenikään. Esikoisen kanssa mukana oli kohdunkaulan puudutus, epiduraali, tippa kädessä ja olo oli sellainen, että olen vähintäänkin teho osastolla hoidossa, olihan kivutkin sitä luokkaa. Ilokaasun tyrmäsin heti muutaman henkäyksen jälkeen, koska tuntui että se teki huonon olon. Ei tullut mieleenikään, että huono olo saattoi johtua paikkallaan makaamisesta.

En halua luoda kenellekkään paineita synnyttää ilman epiduraalia tai sen kanssa, olkoon jokaisen oma päätös mitä kivunlievityksiä haluaa, mutta itselläni synnytys ilman oli se mukavampi. Ajattelin jo ennen synnytystä, että tällä kerralla olen aktiivisesti mukana enkä vain makaa sängyllä ja kärvistele kivuissa. Ja se toimi! Ravasin ympäri synnytyssalia ja jossain vaiheessa kätilö ehdotti, että kokeilisin ilokaasua. Tällä kertaa sekin toimi! Vaikka mikään kivunlievitys ei ota kipua täysin pois, auttoi ilokaasu nimenomaan rentoutumaan ja kestämään kipua paremmin. Seisoin sellaista kävelytukea vasten ja höngin kaasua kiivaasti keuhkoihini. Kun lopultä pääsin ponnistamaan, tein sen juuri niin kuin itse halusin, enkä siinä vaiheessa kuunnellut kätilöä. Hän olisi halunnut, että makaan kyljelteen, mutta itse halusin olla pystyssä. Vauvaa kun on helpompi puskea alaspäin. Tämä olikin ainut negatiivinen asia koko synnytyksessä, kätilö perusteli omaa kantaansa sillä, että se on hänelle helpompi, mutta eiköhän se kuitenkin ole synnyttäjälle parempi ponnistaa siinä asennossa joka itselle tuntuu parhaalta. Älkää nyt vain luulko että kuuluu synnyttää selällään maaten. Niinkuin eräs kerran luuli... Vauva oli ulkona viiden minuutin ponnistamisen jälkeen ja oloni ennenkuulumattoman helpottunut. Voiko synnytys mennä näin helposti?

Mutta nyt ei ollutkaan mukana kaiken maailman piuhat, en ollut tiputuksessa, join omalla suulla vettä sen sijaan, liikuin paljon enemmän kuin ekalla kerralla ja pelastukseni oli ilokaasu. Vähättelemättä kuitenkaan mieheni osaa. Kuinka yksin ne synnyttäjät on, joilla ei ole ketään läheistä mukana.

Hyvien kokemusten sarja vain jatkui, kun pääsin synnyttäneiden osastolle. Sain oman huoneen, vaikka mieheni ei jäänytkään kanssani yöksi. Tuo toinen sänky oli sitä varten. Muuten sairaalassa olo on varmaan aika samanlaista kuin suomessa, punaista nappia painamalla sai henkilökunnan huoneeseensa ja ruoka tarjoiltiin tasaisin väliajoin. 

Jos jotain eroavaisuuksia suomen ja ruotsin välillä pitäisi mainita, niin tämä tyynyjuttu. Tässä sairaalassa tyynyn sai ottaa kotiin, koska se oli kertakäyttöinen. Ruuassa oli suolaa tarpeeksi ja jälkiruuaksi oli tarjolla kakkua tai suklaamuffinssia tai muuta hyvää. Ei vain laihaa kiisseliä. Oman plussansa ruotsille tuo nuo yhdenhengen huoneiden määrä. Nautin omasta rauhasta.

Yhden raskauden suomessa ja toisen ruotsissa kokeneena voin todeta, että valitettavasti pidän enemmän ruotsalaisesta systeemistä. Jos joskus vaikka suomeen muuttaisinkin, niin täkäläistä neuvolajärjestelmää sekä synnytyssairaalaa ehkä jäisin kaipaamaan.Täällä raskaana oleminen on enemmän luonnollinen osa elämää kun suomessa tunsin useimmin olevani sairas potilas, vaikka olin täysin terve.

Ikkunastani näkyi Sunderbyn junapysäkki, tuo kauimpana näkyvä rakennus