Emme kuitenkaan ole aivan toimettomia. Yöllä ei oikein viitsi pestä pyykkiä tai imuroida, mutta kaikenlainen hiljainen puuhaaminen onnistuu. Eilen illalla vaivasin kahdeltatoista pullataikinan kohoamaan ja väsäilin pojulle joulukalenteria aamutunneille asti. Yöllä voi siivota, kun ei ota liian reippaita kantapääaskelia. Yksikään naapuri ei ole tullut vielä muistuttamaan meille, että muut nukkuvat öisin. Välillä nimittäin melkein unohtaa, että kello on kaksi yöllä, ei päivällä. Tätäkin kirjoittaessa tiitta sirkuttelee ja valittelee sylissäni ja mieheni täyttää tuossa vieressä macaronsseja ja pakkasessa jähmettyy pellillinen mandelbiskviitä. No, meillä on aikaa elää yöllä, nukutaan sitten aamulla. Kuvion sekoittaa vain poikamme, joka mielellään nousee muutama tunti ennen meitä.
Ollaanhan me jouluakin valmisteltu. Tänään koristelimme pipareita ja ripustin keittiöön jouluverhot. Aikaisemmin viikolla keitin nekkuja ja olohuoneessa roikkuu nyt joulukalenteri. Vielä joulukukkia pitäisi saada, edes yksi. Hyasintti, kenties?
Olisi mulla kuviakin ollut, mutta tämä mokoma ilmoittaa kuvatilan olevan täynnä. Luulin jo ongelman korjanneeni, mutta ei. Olen surutta lätkinyt tänne suuria kuvatiedostoja tässä palkka. Kannattaisiko hieman ottaa asioista selvää...?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti