keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Illan rauhaa


Tänään arki on ollut parhaimmillaan. Päivällä pakkasin lapset vaunuun ja hyppäsin bussiin joka vei lempikirpparille. Siellä ystävän kanssa tehtiin löytöjä ja pulistiin niin että seinät raikui. Kerkesinhän siinä höpinän lomassa tehdä muutaman löydönkin, muun muassa uudet verhot, nahkasaappaat itselle ja haalarin tytölle ensi talveksi. Jatkoimme suunnitelman mukaan sushille, sitä ennen poikkesimme siskon työpaikalla moikkaamassa häntä. Tiitta nukkui koko lounaan ajan, sain syödä ihan rauhassa ja pojalleni ostama lastenateria sushipaikassa oli saman hintainen kuin mäkkärin lastenateria. Mutta paljon terveellisempi ja hienompi! Voin suositella sushia, se osui minuun heti näin ensikerrasta ja upposi vauhdilla. Mitä nyt puikot vähän tökki välillä minne sattuu mutta muuten oikein onnistunut lounastus. Kotiin tulimme jännällä sähköhybridi bussilla, ihan kuin olisi junassa istunut. Nyt sulattelemme minun (!!!) tekemää peruna-jauhelihalaatikkoa ja on niin rauhallista. Jospa aina menis päivä näin nappiin, kotikaan ei ole sotkuisimmillaan.

Otimme vähän varaslähtöä jouluun noilla kyntteliköillä!

6 kommenttia:

  1. ootte kääntänyt pöydän.. :) molemmissa päivässä pieni syöjä.
    Hei hyvä kun muistutit perunalihalaatikosta, pitääkin tehdä sitä.. Se on helppo hyvä ja edullinen ruoka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän jotain uutta piti kotiin saada, niin ilmaiseksi käänsin pöydän:). Syötiin tota laatikkoa vielä tänäänkin ja suussa suli. Kermaa vaan kunnolla niin hyvää tulee!

      Poista
  2. Kröhöm, siis PÄISSÄ! taitaa olla unen aika.... :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä luin sen "päissä" ja vasta sitten huomasin virheen.

      Poista
  3. Laitoin kommentia sulle tähän postaukseen: http://kultakutrijakaksikarhua.blogspot.fi/2013/09/kaksi-vuotta-ruotsissa.html?showComment=1384459836647#c4462185795062593852
    Oli niin vanha postaus, että en tiiä et huomasitko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä välillä katon tuolta blogin ylläpidosta kommentit, siellä näkyy helposti vanhempiinkin postauksiin tulleet, mutta nyt kerkesit sanoa ennen kuin huomasin:).

      Poista