perjantai 1. kesäkuuta 2012

Odotus täynnä toivoa


Täytyy sen nyt totta olla, mutta viimekesäisten kokemusten perusteella (keskenmeno) minun on ollut vaikea sitä itselle todistaa.

Meille tulee vauva! Syksyllä pienen olisi tarkoitus tulla tähän maailmaan, arvatkaa vaan monetko rukoukset on jo noussut vauvan puolesta. Oloni on hieman epätodellinen. Vaikka vatsani kasvaa ja tunnen jo vauvan potkut, olen nähnyt sen sydämen lyövän, eikä raskausoireista ole epäilystäkään, minun on vaikea asettaa itseäni siihen tilanteeseen, että syksyllä meillä on kaksi lasta. Mieleeni hiipii epäilykset ja pelot, eihän viimeksikään mikään ollut aluksi pielessä. Positiivisella luonteenlaadulla varustettuna yritän kuitenkin siirtää nuo ajatukset sivuun ja ajatella niin kuin yleensä pyrin ajattelemaan. Miksi murehtia jostain tapahtumattomasta etukäteen, sillä jos jotain ikävää tapahtuu, on murhe kaksinkertainen. On tullut murehdittua jo silloin kun ei ole syytä siihen ja sitten vielä syyn kanssa. Jos sen sijaan olen iloinen ja jaksan iloita siitä mikä odottaa, en ole tuhonnut niitä hetkiä turhanpäiväisellä murehtimisella. Stressaan asioista mielummin jälki- kuin etukäteen.

Tämänpäiväisen ultran jälkeen tuntuu että suurimmat paineet hellitti. Kaikki oli vauvalla hyvin. Viikko sitten ostin alennusmyynnistä muutaman pienen vauvanvaatteen, en vain malttanut pitää näppejäni erossa. Tämä pieni on meille niin tervetullut kuin voi vain olla. Tiedänhän ja olen kokenut sen, että lastensaanti ei ole mikään itsestäänselvyys.

Nyt alan jo odottamaan pikkuista.

3 kommenttia: