torstai 9. elokuuta 2012

Mietteitä meidän elämästä

Tänään taitaa olla mieheni viimeinen päivä töissä. Mitä sitten, sitä emme tiedä. Tuntuu, että elämä viime aikoina on ollut meille hieman liian epäreilu. Kuin tanssisi ruusuilla joissa on vain piikit jäljellä ja kukat kuihtuneet pois. Miksi miehelläni taas loppuu työt? Eikö meillä ole ollut jo aivan tarpeeksi tiukkaa ennen tätä, miksi vyötä pitää kiristää vielä lisää. Meillä on nyt kaksi vaihtoehtoa. Joko jäädä suohon makaamaan tai nousta ja rämpiä eteenpäin. Taidan nousta ja todellakin rämpiä. Muuten minusta tulee katkera ja kiukkuinen ihminen. Vaikka tunnen olevani sitä jo nyt liian usein.

Olen pitänyt itseäni melko positiivisena ihmisenä ja sellaisena haluankin pysyä. Harmi vain, kun rakkaimmat( ensi sijassa siis mieheni ja lapseni) saa nähdä myös ne pahimmat hetket. Yritän katsoa asioista ne valoisat puolet, mutta silloin kun on pahalla päällä, en jaksa ajatella muuta kuin surkeutta. Tuntuu, että matto taas vedetään jalkojen alta, eikä kenelläkään muulla ole näin hankalaa.

Ehkä tämä voisi olla jonkin uuden alku. Jos mieheni vaikka löytäisi sen oman jutun, jonka kanssa työskennellä. Sellaisen, jossa oikeasti viihtyy. Ehkä vielä keksimme, missä me asumme ja haluamme asettua aloilleen. Ehkä vielä joskus saamme oman kodin, jossa on tosiaan tilaa kasvimaallekkin. Ehkä meillä vielä joskus tulee olemaan helpompaa. Jos vain nyt jaksaisi olla kiitollinen siitä mitä on.

4 kommenttia:

  1. Voimia teidän arkeen! Olen huomannut, että koettelemukset ovat usein jonkin uuden ja paremman alku. :)

    VastaaPoista
  2. hmm... jobbigt! :( krafter till er! prövningar behövs! det är ju inte lätt att se det man har när livet är sådär, jag har själv svårt med det just för tillfället och ofta annars också, men försök att tänka bara de två stora sakerna som att du och din familj har tron i behåll, och att ni är friska! hoppas det blir lättare för er snart, tänker på er. kram!

    VastaaPoista
  3. Voimia sinulle ja perheellesi. Elämässä on aikoja jolloin tuntuu, että kaikki kaatuu päälle, eikä mikään mene omien ajatusten mukaan. Mutta, jos tulee kuormaa tulee voimia sitä kuormaa kantamaan. Muistan hyvin tuon ajan. Tyttäreni oli puolitoista vuotias ja odotin toista lasta, mieheni oli työtömänä, Pohjois-Karjalassa oli huono työtilanne ja suomessa lama.Jouduimme myymään oman kodin 100 000 mk tappiolla ja muuttamaan etelä-suomeen. Itkin koko matkan ja ajattelin, että edessä on tuntematon ja taakse jäi tuttu, turvallinen kotiseutu. Noista ajoista on 16 vuotta aikaa ja elämä tuonut tullessaan niin iloa, kuin surua. Toivon kaikkea hyvää elämäänne.

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille kaikille! Tuntuu hyvältä saada kannustavia kommentteja. Tuntuukin jo hieman paremmalta:).

    VastaaPoista