lauantai 23. maaliskuuta 2013

Banoffee Hennan tapaan


Koska en ole mikään leivontabloggaaja, ei puitteetkaan ole sen mukaiset. Viimeisessä kuvassa kakku pitäisi olla kauniilla kakkulautasella ilman vuokaa, ympärillä ehkä jokin kaunis nauha. Sievästi siitä olisi myös leikattu yksi pala pois, unohtamatta sitä isoäidin vanhaa hopealusikkaa kakkupalan vieressä. Taustalta ei saisi loistaa myöskään mikään onneton loisteputki, mutta kun tuli jo hämärä. Ajattelin kuitenkin jakaa tämän superhelpon ja älyhyvän ohjeen, pikkupuutteista huolimatta. Banoffee on päivän sana!
Tarvitset siis:

1pkt täytekeksejä, vaikka Domino
20g sulaa voita
1 prk valmiiksi karamellisoitua maitotiivistettä
1 banaani
2dl kermaa +hieman sokeria ja vaniljajauhetta
pari riviä valkosuklaata ja pari riviä tummaa suklaata tai jotain omaa suklaata

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon voi. Painele keksimuruseos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan, myös reunoille. Levitä päälle purkillinen keitettyä maitotiivistettä ja viipaloi siihen banaanit. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta sokerilla ja vaniljalla. Levitä toffeen päälle. Sulata suklaat ja valuttele kerman päälle. Toinen vaihtoehto on raastaa suklaat. Sitten vain kahvi kiehumaan ja kakku parempiin suihin!

Ai että kun tykkään ilman uunia-leipomisesta. Siitä purkista tätä ja tuosta tuota, tästä paketista tätä ja sieltä sellaista. Joskus voi mennä helpoimman kaavan mukaan. Kakkuni on nyt pakkasessa odottelemassa pääsiäistä, joten siksi minulla ei ole mitään hienoa kuvaa valmiista luomuksesta.

Kokeilkaa ihmeessä!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti